Jeesus on Jumala ja Ihminen, uhri sinun syntiesi edestä!
flame.giflamp.gif
Julkaistu 17.10.1999
Matkalla Taivaaseen
Jumala ansaitsee kaiken ylistyksen. Pyrin kaikin voimin tuntemaan Hänet.
Matkalaulu
Olen iloinen Jumalasta, joka on luonut taivaat ja maan.
Hänen tekonsa ovat ihmeelliset.

Käsittämättömän suuri on Hänen viisautensa. Jumala on älykäs!
Ajatuksiltaan Hän on äärettömän rikas.

Hänen asenteensa ovat jalot ja tavoitteensa puhtaat.
Minä ihailen ja kunnioitan Häntä.

Tahdon päästä Hänen luokseen ja nähdä Hänet kasvoista kasvoihin.
Olen liitossa Hänen kanssaan Jeesuksen Kristuksen kautta.

Hänen huolenpitonsa minua kohtaan tuntuu hyvältä.
Hän näki minun syntisen vaellukseni kohti kadotusta.

Syntieni sovitus oli Hänen suunnitelmansa.
Hän heitti Jeesuksen päälle minun syntivelkani.

Hän ojensi näin rakastavan kätensä minulle.
Tartuin siihen ja Hän nosti minut Jeesus-tielle.

Hän on antanut kaikki minun syntini anteeksi.
Hän on minun voimani ja viisauteni.

Hän antaa minulle voiton kiusauksistani.
Kunnia Hänelle! Hän yksin on hyvä!

Jeesus tukee minua joka askeleellani. Jumala on sankari.
Jeesuksen voima on peljättävä.

Hän on kunnioitettava viisaudessaan.
Jumalan Kuningaskunta on lähellä.

Hänen valtansa ilmestyy maan päälle, niin kuin Hän on luvannut.
Tämän maailman loppu on uuden maailman alku.

Joka päivä olen lähempänä sitä hetkeä,
kun saan nähdä Hänet kirkkaudessaan.

Matkani läpi tämän maailman päättyy hetkenä,
jonka Hän on valmistanut.

Kuinka odotankaan perillepääsyä
Jeesuksen luokse Taivaaseen,
Jumalan Paratiisiin,
Hänen Juhlaansa,
Hänen kasvojensa riemuun!