Jeesus on Jumala ja Ihminen, uhri sinun syntiesi edestä!
flame.giflamp.gif
Julkaistu 02.05.2012
Jumalan Israel
Kuule, tosi Israel, Kuninkaasi tulee pilvissä ja kaikki kansat alistuvat Jumalan Kuningaskunnan valtaan.
Abrahamin todelliset lapset
Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: "Abraham on meidän isämme." Joh.8:39   Tähän Jeesus vastasi: "Jos te olisitte Abrahamin lapsia, te tekisitte Abrahamin tekoja." Joh.8:39   Näin Jeesus todisti, ettei Hän pitänyt heitä tosi israelilaisina, vaikka he olivat Abrahamin jälkeläisiä.

Jeesus piti Abrahamin lapsina niitä, joilla oli samanlainen suhde Jumalaan kuin Abrahamilla. "Abraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja iloitsi." Joh.8:56   Tällä Jeesus viittasi siihen, kun Hän tuli Abrahamin luo Mamren tammistossa (1Moos.18) ja antoi lupauksen vuoden päästä syntyvästä Iisakista. Vaikka Jeesus oli ottanut ihmisen muodon, Abraham kohteli Häntä Herrana eli Jumalana ottaen kuulemansa sanat vastaan Jumalan sanoina. Se, joka kunnioittaa Jeesusta Jumalana, on tosi israelilainen.

Koska Jumalan Sana tuli valmistelemaan tuloaan lihaan, Hän tuli Abrahamin luo ihmisen muotoisessa taivaallisessa ruumiissa. Jeesus syntyi tähän meidän syntiseen sukukuntaamme neitsyt Mariasta, joka oli Iisakin jälkeläinen. Ne juutalaiset, jotka eivät nähneet Jeesuksessa Jumalaa, eivät tehneet Abrahamin tekoja.

Jeesus toisaalta myöntää, että Abraham on heidän isänsä sanoessaan "Abraham, teidän isänne" ja toisaalta kieltää Abrahamin olevan heidän isänsä sanoessaan "jos te olisitte Abrahamin lapsia". Näin Jeesus tuo esille sen, että on olemassa kaksi Israelia: luonnollinen ja hengellinen Israel.

Rauha Jumalan Israelille!
Paavali siunaa Jumalan Israelia, kun hän sanoo näin: "Ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus. Tärkeää on uusi luomus. Rauha ja laupeus kaikille, jotka elävät tämän säännön mukaan, samoin Jumalan Israelille!" Gal.6:15-16  

Kaikki ne, jotka ovat uusia luomuksia Kristuksessa Jeesuksessa, kuuluvat Jumalan Israeliin. He ovat Abrahamin lapsia. He ovat ottaneet Jeesus Nasaretilaisen vastaan Messiaana, joka on Jhvh. Jeshua Messias on Jahveh!

Paavali oli ollut isänmaallinen kiihkoilija. Uskoontulonsa jälkeenkin hän yhä rakasti luonnollista Israelia, mutta kykeni erottamaan sen Jumalan Israelista, koska hän rakasti Jumalaa enemmän kuin sukuaan. Siksi hän sanoi: "Eiväthän kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin, eivätkä kaikki ole lupauksen lapsia sen tähden, että ovat Abrahamin siementä." Room.9:6-7  

Näin on selvää, että Jumalan Israel on kansa, joka muodostuu hengellisen syntymän kokeneista ihmisistä. "Ja sellaisiksi hän on kutsunut myös meidät, ei ainoastaan juutalaisista vaan myös pakanoista." Room.9:24  

Jumalan seurakunta koostuu Abrahamin lapsista, jotka ovat sekä juutalaisia että pakanoita. Ei ole olemassa kahta Jumalan kansaa: seurakunta ja Israel. "Tässä ei ole juutalaista eikä kreikkalaista,..., sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi." Gal.3:28  

Paavali sanoo uskoon tulleiden pakanoiden saaneen Israelin kansalaisoikeuden. Hän puhuu Jumalan Israelin eikä Israelin valtion kansalaisuudesta. "Siihen aikaan te olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta, osattomia lupauksen liitoista, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa." Ef.2:12-13  

Paavali sanoo juutalaisten olleen lähellä tosi Israelin kansalaisoikeutta ja pakanoiden siitä kaukana. Ei luonnollisellakaan Israelilla ole rauhaa Jumalan kanssa sen paremmin kuin pakanoillakaan, mutta Jeesus julistaa rauhaa niille molemmille. "Hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hänen kauttaan on meillä molemmilla pääsy yhdessä ja samassa Hengessä Isän luo." Ef.2:17-18  

Koska Jumalan seurakunta on yksi ruumis Jeesuksessa Messiaassa, kaikkien kansojen Jeesukseen uskovat kuuluvat yhteen ja samaan tosi Israeliin. Ne juutalaiset, jotka uskovat Jeesukseen Messiaana, ovat osa Jumalan seurakuntaa siinä kuin muidenkin kansojen uskovaiset.

Israelin valtio ja tosi Israel
Israelin valtion kansalaiset eivät koostu vain Abrahamin luonnollisista jälkeläisistä vaan myös niistä, jotka vain harjoittavat juutalaista uskontoa. He ovat kääntyneet ulkonaisesti juutalaisiksi, mutta eivät ole Abrahamin luonnollisia eivätkä hengellisiä jälkeläisiä. Näin Israelin valtion kansalaisuus ei edusta mitään raamatullista israelilaisuutta.

Abrahamin hengellinen jälkeläinen on tosi juutalainen ja kokenut myös sydämen ympärileikkauksen. "Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus ole se, joka tapahtuu ulkonaisesti lihassa. Se on juutalainen, joka sisimmässään on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimen mukaan." Room.2:28-29  

Abrahamin sydän ympärileikattiin, kun hän vei Iisakin uhrialttarille. Nyt Jeesuksen omat kokevat saman, kun Jeesuksen ristin kautta ristiinnaulitsevat syntisen luontonsa Pyhässä Hengessä. Kaikki Jeesuksen omat ovat tosi juutalaisia, olkoot mistä kansasta tahansa.

Jeesus ennusti aikansa luonnollista Israelia kohtaavasta tuhosta: "Monet kaatuvat miekan terään, toiset viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja pakanat tallaavat Jerusalemia, kunnes pakanoiden ajat täyttyvät." Luuk.21:24  

Luonnollinen Israel sai kuolettavan miekanhaavan, kun se hajotettiin kaikkien kansojen sekaan. Kun se palautetaan takaisin omaan maahansa, sen saama miekanhaava paranee. "Näin sanoo HERRA: 'Kansa, miekalta säästynyt, löysi autiomaassa armon. Minä menen saattamaan Israelin rauhaan'." Jer.31:2  

Rauha Jumalan kanssa on mahdollinen vain Jumalan Uhrin kautta eli Jeesuksen Messiaan veressä. Paavali kertoi meille, että omaan maahansa palautettu Israel eräänä päivänä pelastuu sydämensä paatumuksesta. "Paatumus on kohdannut osaa Israelista, ja se kestää, kunnes täysi määrä pakanoita on tullut sisälle. Sitten koko Israel on pelastuva." Room.11:25-26   Siihen päivään asti Israelin valtio on osa jumalatonta maailmaa, jota Paholainen hallitsee. Kun täysi määrä pakanoita ja juutalaisia on tullut sisälle tosi Israeliin, Jeesus, Israelin Kuningas tulee ja silloin koko maailma on oleva Hyvän vallassa.

Jeesus ennusti juutalaisten ottavan vastaan Antikristuksen Messiaana: "Minä olen tullut Isäni nimessä, mutta te ette ota minua vastaan. Jos joku toinen tulee omissa nimissään, hänet te otatte vastaan." Joh.5:43   Vain ne, jotka ovat ottaneet Jeesuksen vastaan Messiaana, ovat Jumalasta. He todistavat maailmasta näin: "Me tiedämme, että olemme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa." 1Joh.5:19   Koko maailma - myös Israelin valtio - on Pahan vallassa. Jumalan Kuningaskunta tulee maan päälle vasta silloin, kun Jeesus tulee takaisin maan päälle.

Jumala ei siunaa niitä, jotka siunaavat nykyistä Israelin valtiota. Abrahamille annettu lupaus koskee Jumalan Israelia eli Jeesusta ja Hänen omiaan. "Minä siunaan ne, jotka siunaavat sinua, ja kiroan sen, joka kiroaa sinua, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki maailman sukukunnat." 1Moos.12:3  

Siunattu on Jeshua Messias, joka tuli Jahven nimeen! Siunattu on jokainen, joka on Hänen omansa. Kuule sinä, joka olet tosi Israelia, sinun Kuninkaasi tulee pilvissä ja kaikki kansat alistuvat Hänen valtansa alle. Se on oleva iankaikkinen valtakunta, joka ei häviä!
Käytetty raamatunkäännöstä: Raamattu Kansalle 2012