Jeesus on Jumala ja Ihminen, uhri sinun syntiesi edestä!
flame.giflamp.gif
Julkaistu 28.04.2003
Kirjoitukset sydämeni taulussa
Raamattu on pelastukseksi jumalattomille ja opetukseksi uskovaisille. Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet Raamatun, mutta Jumala kirjoittaa sanansa omakätisesti meidän sydämemme tauluun.
Kenelle Raamattu on kirjoitettu?
Raamatun opetukset on kirjoitettu uskovaisille ja sen todistukset on kirjoitettu kaikille ihmisille. Neljä evankeliumia todistavat kaikille, että Jeesus Messias on Jumalan Poika. Apostoli Johannes sanoo evankeliumistaan: "Mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä Hänen nimessänsä." Joh.20:31  

Paavali sanoo, että Raamattu on Jumalan ihmistä eli uskovaista varten: "Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." 2Tim.3:16-17  

Kuka on kirjoittanut Raamatun?
Jumala on käskenyt joitakin palvelijoitaan kirjoittamaan ylös sen, minkä he saivat Jumalalta. Heidän kirjoitustensa aitous on aina ollut hyökkäysten kohteena.  Moosesta Jumala käski kirjoittamaan lain.  Profeettoja hän käski kirjoittamaan saamansa profetiat. Jeesuksen apostoleja käskettiin kirjoittamaan Jeesuksen elämästä, teoista ja opetuksista.

Kaikille Raamatun kirjoittajille on yhteistä se, että he ovat esittämänsä asian silminnäkijöitä ja todistajia. Voit lukiessasi oppia tuntemaan heidän persoonansa. Kun he sitten lainaavat Jumalan suusta kuulemansa sanat, niin voit oppia jotain Jumalan persoonasta. Näin Jumala puhuu meille inhimillisen vajavaisuuden keskeltä.

Olisihan Hän voinut laittaa enkelin kirjoittamaan Raamatun tai vaikka kirjoittaa sen itse. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin, koska Hän näki hyväksi, että ihminen todistaa Hänestä. Jeesus itse ei kirjoittanut kirjaa Raamattuun, koska Hän siinäkin seurasi Isäänsä.

Miksi joku kirja on Raamatussa?
Raamatussa on vain Jumalan kutsumien profeettojen tai apostolien kirjoituksia. Maailmassa on ollut monta väärää profeettaa ja valheapostolia. Heilläkin on omat kirjansa. Mistä hengestä kirjoittaja on osallinen, samasta hengestä on syntynyt myös hänen kirjansa. Arvostele siis henget, mikä on Jumalasta ja mikä ei. Voit havaita, että Raamatun kirjat ovat samanhenkisiä.

Onko niin, että vain Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet Jumalan Hengen vaikutuksesta? Raamatussa ei missään sanota, että vain tämä kirja on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta. Päinvastoin se korostaa, etteivät koko maailmaan mahdu ne kirjat, jotka Jumalan Sanasta voidaan kirjoittaa.

Mistä sitten tiedät, mikä kirjoitus on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta? Vain ne ihmiset, jotka myös itse ovat syntyneet Jumalan Hengen vaikutuksesta voivat arvostella asian. Jumalan Hengestä syntynyt tuntee toisen samasta Hengestä syntyneen. Uuteen Testamenttiin ovat valikoituneet ne kirjat, jotka alkuseurakunnan uskovat tunnustivat apostolien kirjoittamiksi.

Kirkolliskokouksella, joka päätti Uuden testamentin kirjavalikoimasta, ei ollut hengellisiä edellytyksiä arvostella kirjoja. Se ei tehnyt valintaa, vaan ainoastaan totesi käytössä olevat kirjat. Ne kirjat, jotka hylättiin, eivät olleet samanhenkisiä uskovien suosimien kirjojen kanssa.

Joka tapauksessa Raamattu ei kerro kaikkea, mistä olisi voitu kirjoittaa. Apostoli Johannes sanoo: "Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;." Joh.20:30   Raamattu on vain osa siitä, mitä Jumalan Sanasta voitaisiin kirjoittaa. "On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa." Joh.21:25  

Uudessa Testamentissa Jeesuksen apostolit antavat oman todistuksensa Jeesuksesta. He näkivät Jeesuksen elävän, kuolevan ja nousevan kuolleista ja astuvan ylös taivaaseen. Siksi Raamattu on enemmän kuin muut Jumalan hengestä syntyneet kirjoitukset. Syntyyhän Jumalan Hengen vaikutuksesta joka päivä uusia kirjoituksia, jotka ovat hyödyllisiä ihmisille. Ne eivät kuitenkaan ole Uuden Testamentin veroisia juuri siksi, koska kukaan niiden kirjoittajista ei ole yksi niistä kahdestatoista.

Raamatun luotettavuus
Raamatun luotettavuus perustuu siihen, että se puhuu asioista, jotka toimivat käytännössä juuri niin kuin se kuvaa. Jumala on hyvä ja maailma on pahuuden vallassa ja Jeesukseen uskova kokee pelastuksen. Raamattu vain vahvistaa sen, minkä ihmiset muutenkin omissatunnoissaan tietävät. Jumalan teot ovat kaikkien nähtävissä.

Raamatun luotettavuutta voidaan todistella arkeologialla tai muilla Raamatun ulkopuolisilla lähteillä. Nämä persoonattomat ja siten ikään kuin objektiiviset todisteet eivät kuitenkaan lopulta ratkaise mitään. Ihmisen sydämen täytyy joka tapauksessa ratkaista hyväksyykö se sanoman sisällön vai ei. Jos se sanoo asialle ei, niin mitkään todisteet eivät ole sille tarpeeksi.

Raamatusta esiin nouseva Jeesus on niin vakuuttava persoona, että Hänet torjunut ihminen vastustaisi Jeesusta, vaikka Hän tulisi kadulla vastaan.

Kirja on juuri niin luotettava kuin sen kirjoittaja. Jumalan Hengen vaikutuksen voi havaita Raamatun kirjoittajista. Tarvitaan todellakin luottamusta henkilöön eikä tieteellistä analyysiä. Jumalalla on hyvä syy, miksi Hän ei ole kirjoittanut Raamattua omakätisesti. Jumalan sormi kyllä kirjoitti kivitauluihin ne kymmenen käskysanaa, jotka Mooses kopioi kirjaansa. Me tuskin luottaisimme Raamattuun enemmän, jos Jumalan sormi olisi sen kokonaan kirjoittanut? Sen sijaan Jumala on luvannut omakätisesti kirjoittaa kirjaa paremman kirjoituksen, mutta ei paperille eikä kiveen.

Raamatun virheistä
Kun ihminen ei ota vastaan Raamatun ja omantuntonsa nuhtelua, niin hän yrittää puolustautua etsimällä Raamatusta virheitä. Ihan saman saa kokea ihminen, joka nuhtelee lähimmäistään, joka ei ota vastaan nuhtelua. "Oletko sinä muka parempi kuin minä? Sinussakin on vikaa..." Ylpeä yrittää kääntää negatiivisen huomion pois itsestään.

Raamattu on kokonaan Jumalan Hengen innoittama. Se ei silti tarkoita sitä, että teksti olisi täysin virheetön. Raamatussa on joitakin virheitä, kuten on parhaimmassakin uskovaisessa. Nuo virheet eivät kuitenkaan ole sanoman kannalta merkittäviä.

Esimerkiksi näissä kahdessa Raamatun kohdassa on kahdenlaista tietoa: 1 Aik.18:4 sanoo että ratsumiehiä oli 7000. 2Sam.8:4 sanoo samasta tapahtumasta, että ratsumiehiä oli 1700. Mitä merkitystä tällä virheellä on? Ehkä kyseessä on kopiointivirhe, koska jokin toinen alkutekstiversio toisesta Samuelin kirjasta antaa saman luvun kuin Aikakirja. Raamatussa on muitakin vastaavanlaisia virheitä, mutta olet mieletön jos hylkäät sen sanoman niiden vuoksi.

Lisäksi on tapahtunut pieniä käännösvirheitä. Esimerkiksi edellisen raamatunkohdan sana "ratsumies" on ilmeisesti väärin, koska useimmat käännökset puhuvat "vaunumiehestä".

Moni väittää löytäneensä myös Raamatun sanomasta ristiriitaisuuksia. Se johtuu tavallisesti siitä, että heissä vaikuttaa eri henki kuin Raamatussa. Jos he ymmärtäisivät Jumalan ajatuksia, niin he huomaisivat, ettei mitään ristiriitaa olekaan.

Jumala on sallinut Raamattuun tulla joitakin virheitä, jotta kukaan ei antaisi Jumalalle kuuluvaa kunnioitusta Raamatulle. Älä etsi täydellistä kirjaa, vaan ihastu täydelliseen Jumalaan.

Raamatun palvontaa
Jeesuksen vastustajat kunnioittivat Raamattua liikaa ja siksi he eivät tunteneet Häntä. "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän." Joh.5:39-40   Raamattu opastaa meitä Jumalan tykö. Jos emme pane Raamatun sanaa käytäntöön elämässämme, niin sen tutkiminen ei hyödytä meitä mitään.

Raamatun palvojat eivät voi tunnustaa, että Raamatussa olisi mitään virhettä. He pitävät Raamattua yliluonnollisena taikakaluna, joka säteilee mystistä valoa. He toistavat raamatunlauseita kuin loitsuja. He uskovat, että Raamatun sana vaikuttaa, vaikkei se menisikään heidän sydämeensä. He ovat sulkeneet Jumalan pois sydämestään, ja pukeneet päällensä raamatullisuuden.

Raamatun palvojat väittävät, ettei Raamatun ulkopuolella ole Jumalan sanaa. He eivät vain sano, että Raamattu on Jumalan sanaa, vaan he sanovat, että Raamattu on Jumalan Sana. Näin he tekevät Raamatusta Jeesuksen. Hän yksin on Jumalan Sana.

Jumaluuden koko täyteys asuu Jeesuksessa eikä Raamatussa. Raamattu on vain pisara Jeesusta. Pyhä Henki on Jumalan sanojen täydellinen varasto, eikä Raamattu. Hän jakaa meille Jeesuksen omasta, eikä koko maailmaan mahtuisi ne kirjat jotka olisivat kirjoitettavissa Hänen täyteydestään.

Raamattu sydämessä
Vaikka Jumala ei ole itse kirjoittanut meille kirjaa, niin Hän on luvannut tehdä enemmän. Hän haluaa kirjoittaa sanansa meidän sydämemme tauluun. "Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien kuluttua, sanoo Herra: MINÄ panen lakini heidän sisimpäänsä ja KIRJOITAN sen HEIDÄN SYDÄMIINSÄ; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani." Jer.31:33  

Me tiedämme, että tämä kirjoittaminen ei koske vain juutalaisia, vaan kaikkia, jotka uskovat Jeesukseen. Sillä edellinen sana on Uudessa Testamentissa näin: "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssansa, sanoo Herra: 'MINÄ panen lakini heidän sydämeensä ja KIRJOITAN ne HEIDÄN MIELEENSÄ ja heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista.'" Heb.10:16-17  

Tämä on valtava kokemus! Itse Jumala kirjoittaa minun sydämeni tauluun. Puhuessaan korinttolaisille Paavali tuo esiin tämän kirjoitustyön. "Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin." 2Kor.3:3   Huomaa, että tämä sydämen Raamattu on arvokkaampi kuin Raamattu kirjana, koska sen kirjoittajana on itse Jumala. "Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä." 2Kor.4:7  

Jeesus sanoi Raamattuun Jumalan sanana uskoville juutalaisille: "Eikä teillä ole Hänen sanaansa teissä pysyväisenä." Joh.5:38   Jos Jumala on saanut kirjoittaa sanansa sydämesi tauluun, niin Hänen sanansa on sinussa pysyväisenä.

Miksei siis Raamatussa ole kirjaa nimeltä: "Kristuksen kirje"? Siksi, koska Jumala haluaa kirjoittaa sen Sinun sydämeesi.

Raamatun viittauksissa käytetty käännös on Kirkkoraamattu 1933/1938