Julkaistu 16.04.2000
Seurakunta ahdistuksessa
Se mitä tapahtui Jeesukselle, tapahtuu myös Hänen seurakunnalleen. Ennen kuin Jeesus koki ylösnousemuksen, Hän kärsi ja kuoli. Seurakunnalle riittää, että sille käy samoin kuin Hänelle, joka on sen pää. Keisari Nero lavasti kristityt syyllisiksi Rooman paloon. Samoin tekee kohta valtaan nouseva maailmanhallitus tämän ajan seurakunnalle. Ensin maailman viha kohtaa Jumalan kansaa, sitten Jumalan viha kohtaa maailmaa. Seurakunta kuolee, mutta se on nouseva ylös niin kuin Jeesuskin.
Vaaralliset uskovaisetJoku suuri
katastrofi on oven edessä. Se pannaan Jeesukseen uskovien ihmisten syyksi samalla tavalla kuin Rooman keisari Nero aikoinaan pani Rooman palon kristittyjen syyksi, vaikka hän ilmeisesti itse sytytti kaupungin tuleen. Tuo katastrofi teki kristityistä "valtakunnan vihollisia". Samankaltainen vaino tulee toistumaan
lopunajassa.Kristittyjä syyttävät ihmiset tulevat itse räjäyttämään sen pommin, vaikka sanovat, että Jeesus-fanaatikot sen tekivät. Tiedotusvälineet tulevat kertomaan oikeudenkäynneistä uskovia vastaan. Kaikkialla maailmassa säädetään lakeja, jotka rajoittavat uskonnonvapautta.
Vuosituhannen vaihteesta lähtien tiedotusvälineissä on yhä useammin tuotu esille, kuinka
uskovaiset ovat vaarallisia maailman turvallisuudelle. He puhuvat ikään kuin me aikoisimme itse järjestää maailmanlopun. He eivät tahdo nähdä, että jokainen Jeesuksen seuraaja on
pasifisti ja
rakastaa kaikkia ihmisiä. Näin tämä maailma teki myös Jeesukselle. Hän kulki ympäriinsä ja teki vain hyvää, eikä pahaa, ja silti he sanoivat, että hän on vaarallinen ja hänet täytyy
tappaa.
Tavallista suurempi vainoTämä maailma on aina
vihannut Jeesuksen seuraajia.
"Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi." 2Tim3:12 Lopunajassa on kuitenkin erityinen vaino, joka on maailmanlaajuinen
sota kristittyjä vastaan.
Seurakunnat tuhotaan ja hajotetaan.
"Se sarvi, jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät." Dan.7:21 "Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät." Ilm.13:7 Jokaisen uskovan on hyvä ymmärtää, että tämä tapahtuu Jumalan suunnitelman mukaan. Silloin hän voi yhtä tyynesti kuin Jeesus kulkea oman kärsimyspolkunsa. Hän voi Jeesuksen tavalla sanoa
tuomarilleen: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä."
Jeesus ennusti seurakunnan kohtalonYksi Jeesuksen keskeisimmistä
opetuksista on se, että Hänen omansa saavan maailmalta saman kohtelun kuin Hän. Se on moneen kertaan sanottu Raamatussa äärimmäisen selvästi. Silti se on monilta pimennossa. He
uskovat, että Jeesuksen seurakunnan
ylösnousemus tapahtuu ilman sitä edeltävää
kärsimystä ja vainoa. Heidät on sokaissut sama inhimillinen mieli, joka sokaisi
juutalaiset näkemästä Jeesusta
Messiaana. Sama ihmismielen mukainen ajattelu sai Pietarin nuhtelemaan Jeesusta, kun tämä alkoi ilmoittaa
opetuslapsilleen, että Hänen piti
kärsimän. Samoista vaikuttimista muutamat Raamatun
opettajat uskovat, että
seurakunta temmataan täältä pois ilman sitä edeltävää
ahdistusta ja vainoa.
"Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden." Matt.24:8-9 "Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.... Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niin kuin hänen isännälleen." Matt.10:22-25 Riittääkö sinulle se, että sinulle käy niin kuin Jeesukselle? Maailma tulee evankelioiduksi vainon kauttaOn selvää, ettei
seurakunta kärsi samasta syystä kuin Jeesus kärsi. Hän kärsi meidän
syntiemme sovittamiseksi, mutta seurakunta kärsii tämän hukkuvan
ihmiskunnan evankelioimiseksi. Jeesus sanoo puhuttuaan vainosta:
"Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." Matt.24:13-14 Se, että monet Jeesuksen omat tulevat pysymään vahvoina loppuun asti, todistaa
evankeliumin kaikille kansoille.
Oikeussaleista uskovien todistus leviää
television välityksellä kaikkialle maailmaan.
"He käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden. Ja näin te joudutte todistamaan." Luuk.21:12-13 Tuona aikana jokainen ihminen maapallolla tulee tekemään valintansa Jeesuksen suhteen.
Jeesuksen kuningaskunnan odotusJeesus kehotti omiaan valvomaan ja
rukoilemaan odottaessamme Jumalan valtakunnan ilmestymistä. Kaikkien aikojen
uskovaiset ovat kaivanneet Jeesuksen paluuta maan päälle, koska
vanhurskas sielu ei viihdy syntisessä maailmassa. Tätä kaipausta ei voi poistaa se, jos havaitsemme, ettei Jeesuksen tulemus ole vielä nyt mahdollinen.
On väärin sanoa, että Hänen tulemuksensa voisi tapahtua koska tahansa. Raamattu ilmoittaa monta asiaa, jotka täytyy tapahtua ennen kuin Jeesus voi tulla. Täysi luku uskovia täytyy pelastua pakanakansoista (Room.11:25),
luopioiden täytyy edetä
luopumuksessaan kyllin pitkälle (2Tess.2:3, Dan.8:23) ja Jeesuksen tähden
tapettujen luku täytyy tulla täyteen (Ilm.6:11).
Voimme valmistautua Jeesuksen tulemukseen pyhittämällä sydämemme Jumalalle niin, että olemme valmiit minä hetkenä tahansa kuolemaan
uskossa Jeesukseen Kristukseen.
Seurakunta on nyt GetsemanessaJeesus valmistautui Golgatan taisteluun
rukoilemalla Getsemanessa. Hän sanoi:
"Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun." Luuk.22:42 Jeesuksen
rukoillessa Pietari nukkui
miekka vyöllä. Samoin nytkin jotkut kristityt valmistautuvat vainoon
aseet kädessä, kun toiset
rukouksessa pyhittävät sydämensä Jumalalle niin, että ovat valmiit
luopumaan kaikesta Jeesuksen tähden.
Luopiot valmistelevat seurakunnan tuhoaJuudas järjesti Jeesuksen vangitsemisen. Samoin on oleva nyt.
"Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan." Matt.24:10 Tuo sanonta "antaa toisensa alttiiksi" voitaisiin kääntää "kavaltavat toisensa".
Luopiot tulevat järjestämään kaiken. Koska itse
antikristus on luopio, niin hän Juudaksen tavalla tietää tarkalleen millaista elämää
seurakunnissa vietetään.
"Ja liitonrikkojat hän viettelee luopumukseen houkutuksillaan, mutta niitten joukko, jotka tuntevat Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä." Dan.11:32 Seurakunnan ylösnousemusJeesus luetteli monta asiaa vastauksena kysymykseen:
"Milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?" Matt.24:3-31 Niitä ovat
eksytys, sanomia
sodista, nälänhätä, rutto,
maanjäristykset, vaino, Jumalan
temppelin häpäisy, peljättävät
näyt taivaalla, aurinko ja kuu pimenevät ja
asteroidit putoavat taivaalta.
"Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja Hän lähettää enkelinsä suuren pasuunan pauhatessa, ja he kokoavat Hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin." Matt.24:31 Sinäkin olet Hänen valittunsa, jos Hänen
armonsa sinulle kelpaa. Jos valitset
nöyryyden Hänen edessään, niin Hänen armonsa
valitsee sinut.
Raamatun viittauksissa käytetty käännös on Kirkkoraamattu 1933/1938