Jeesus on Jumala ja Ihminen, uhri sinun syntiesi edestä!
flame.giflamp.gif
Julkaistu 29.11.1998
Sanan siemenet
Kuulemamme sanat voivat kasvaa sydämessämme ajatuksiksi. Usein luulemme ajatuksiamme omiksemme, emmekä huomaa, että jonkun kylvämä sanan siemen on itänyt meissä. Mikä siemen iti sinussa, sitä samaa siementä saatat kylvää eteenpäin.
Ensin sana sitten ajatus
Kumpi oli ensin, muna vai kana? Sinulle lienee selvä, että kana oli ensin, koska Jumala loi sen. Kumpi oli ensin, sana vai ajatus? - Ensin ihminen kuuli sanan, ja se antoi ajatuksen. Sanat ovat kuin siemeniä, jotka ihmisen mielessä synnyttävät ajatuksia, kun niiden merkitys avautuu. Jeesus sanoo: "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee." Matt.4:4  

Jeesus kehoittaa tavoittelemaan Jumalan puheen kuulemista. "Katsokaa siis, miten kuulette!" Luuk.8:18   Luettu sana voi jäädä kuulematta. Kuultu sanakin voi mennä ohi sisäisen korvan.

Elämä ei ole Raamatussa, vaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän sanoo Raamattua jumaloiville juutalaisille: "Te ette ole koskaan kuulleet Jumalan ääntä ettekä nähneet Hänen muotoansa, eikä teillä ole Hänen sanaansa teissä pysyväisenä, sillä te ette usko sitä, jonka Hän on lähettänyt. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän." Joh.5:37-40  

Juutalaiset lukivat ja suuresti kunnioittivat Raamattua, mutta olivat kuuroja sen sanomalle. Samoin on nykyäänkin monen kristityn suhteen. Jokainen on joskus kokenut, miten kuultu sana on vaikuttanut erityisen voimakkaasti. Olemme saattaneet alkaa elää siitä sanasta tietoisesti tai huomaamatta. Se mitä näemme ja tunnemme helposti lumoaa meidät niin, ettemme huomaa sanaa, joka siinä hetkessä painuu sisimpäämme. Usein me unohdamme kuulemamme sanan, vaikka alammekin ajatella sen mukaisesti. Siksi me voimme olla sitä mieltä, että ensin oli ajatus ja sitten on sana. Sanan siemen ikään kuin maatuu sielussamme ja sen tilalle kasvaa ajatuselämä, joka on kuin kasvi.

Sanat ovat siemeniä
Puhuessamme me varistelemme sisimpämme kasvista sitä samaa siementä, joka kerran iti sielussamme. Ajatukset muodostavat sielumme puutarhan. Tekomme ovat sen hedelmiä. Jos tekosi ovat huonoja, niin raivaa ajatustesi puutarha ja kylvä sinne hyvä siemen.

"Raivatkaa itsellenne uudispelto, älkääkä kylväkö orjantappurain sekaan... Kuinka kauan asuvat sinun sisimmässäsi väärät ajatuksesi?" Jer.4:3,14   Kun Jeesuksen sanat loukkasivat kuulijoiden mielipiteitä, niin hän sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois." Matt.15:13  

Siemenen henki
Kuultu sana, joka painuu ihmisen sisimpään vie sinne mukanaan aina jonkun hengen. Kun ihminen vastaanottaa evankeliumin Jeesuksesta, hän saa sisimpäänsä Pyhän Hengen. "Hänessä (=Jeesuksessa) on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti." Ef.1:13  

Sinulle on tärkeää tiedostaa oman sisäisen elämäsi siemensanat, koska vain sen kautta saat todellisen valinnan mahdollisuuden elämäsi laadun suhteen. Voit "palata juurillesi" ja tarkistaa mistä ajatuksesi ovat kotoisin.

Jokainen ihminen on tullut jonain hetkenä johonkin uskoon ja saanut jonkun hengen. Paholainen kylvää siemenensä sieluusi niin salaa, että tuskin huomaat tulleesi osalliseksi sen uskosta. Jumala kylvää siemenensä päivän valossa eikä salakavalasti juonittele sinua uskoonsa.

Totuus Jumalasta
Maailmassa on monia uskontoja, jotka todistavat Jumalasta. Jokaisella niistä on erilainen todistus. Kenen todistus on oikea? Monet eivät välitä totuudesta, vaan arvostavat uskontoa vain yhteiskunnallisena moraalin vartijana. Heille ei ole tärkeää, mitä Jumalasta sanotaan, vaan mitä ihmisiä käsketään tekemään.

Raamatun Jeesus todistaa Jumalasta. Minä uskon, että Hänen todistuksensa on oikea. Jos Hän on valehtelija, niin minä elän valheessa. Jos Hän on totuus, niin minä elän totuudessa. Miten arvioit ihmisiä, jotka todistavat Jumalasta? Miksi Jeesus olisi luotettavampi kuin muut?

Hän tuntee Jumalan täydellisesti, koska Hän on Jumalan Poika. Miten arvioit ihmistä, joka väittää olevansa Jumalan Poika? Jeesuksen ylösnousemus kuolemasta todistaa Hänen olevan Jumalan Poika. Miten arvioit todisteet siitä, että Jeesus elää?

Hänen ruumiinsa jäänteitä ei ole keskuudessamme, mutta se ei riitä sinulle. Voit kohdata Hänet käytännössä. Hän on Pyhän Hengen muodossa läsnä kaikkialla maailmassa. Jos tahdot löytää totuuden, niin se sinulle todistetaan. Jeesus sanoo: "Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni." Joh.18:37   Totuutta janoava on totuudesta. Sinäkö?

Raamatun viittauksissa käytetty käännös on Kirkkoraamattu 1933/1938