Julkaistu 31.10.2004
Seulottu seurakunta
Näinä aikoina Jeesuksen omat valmistautuvat kristillistä kirkkoa kohtaavaan Jumalan tuomioon. Se on puhdistustuomio, jonka kautta jyvät erotetaan akanoista ja oljista koottaviksi taivaallisiin aittoihin.
Jumala puhdistaa kansansaKristillisen
kirkon kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden on Jumala tehnyt päätöksen. Koska he ovat valhejumaliensa tähden hyljänneet Jeesuksen
opetukset eivätkä ole pysyneet
evankeliumissa, Jumala lähettää tulen sitä vastaan ja kuluttaa sen ylväät
temppelit.
He ovat myyneet Totuuden rahasta ja Rakkauden pahasta himosta. He ovat polkeneet maan tomuun Jumalan Pojan
kärsimykset ja vääntäneet mutkaisiksi
uskovaisten tien.
He ovat häväisseet Jumalan nimen jatkamalla
uskovaisina synnin tekemistä, pitäen näin Jumalan Poikaa synnintekijänä. He ovat
armahtaneet pahoja tekojaan ja etsineet itselleen puolustusta ja
rauhaa monilta
epäjumalilta.
Kuitenkin he saivat kerran Jumalalta anteeksi
uskottuaan evankeliumin. Jumala siunasi heitä
rauhalla ja viisaudella ja vapautti heidät
synnin orjuudesta. Hän johdatti heidän elämäänsä ja antoi heille hyvän osan Jeesuksessa.
Kun he kääntyivät pois Jumalan tieltä, niin Hän herätti heille nuhtelijoita. Mutta toisia he viettelivät kumartamaan
epäjumaliaan ja toisille he sanoivat: "Älkää saarnatko."
Siksi Jumala musertaa heidät niin kuin lyhde muserretaan puimatantereella. Silloin kukaan
seurakuntalainen ei voi pysyä paikallaan. Silloin uskonsankareista rohkein pakenee
seurakunnasta eikä ota sieltä mitään mukaansa.
"Ja sankareista rohkein pakenee alasti sinä päivänä, sanoo Herra." Aamos 2:16 "Ja Häntä seurasi eräs nuorukainen, jolla oli ympärillään liinavaate paljaalle iholle heitettynä; ja he ottivat hänet kiinni. Mutta hän jätti liinavaatteen ja pakeni alastonna." Mark.14:51-52 Kristillinen kirkko tuhotaanKuulkaa Jumalan sana, jonka Hän on puhunut
seurakuntaansa vastaan. Ainoastaan evankeliumin kautta Jumala on valinnut teidät kaikista maan sukukunnista. Sen tähden Hän maksaa teille kaikki teidän rikoksenne
evankeliumia vastaan.
Jos maailmassa tapahtuu onnettomuus, jonka Jumala on tuottanut, Hän on siitä edeltä varoittanut. Sillä ei Jumala tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa
profeetoille.
Herra Jeesus on puhunut: kuka ei ennustaisi? Kristityt eivät ymmärrä tehdä sitä mikä oikein on. He ovat koonneet
temppelinsä täyteen
väkivaltaa evankeliumia vastaan. Sen tähden
seurakunnan vihollinen on kukistava kristillisyyden kaikkialla maailmassa. Kuulkaa ja todistakaa kristillistä
kirkkoa vastaan ja sanokaa: Jumala tuhoaa kirkkojen
alttarit. Hän sortaa maahan rukoushuoneet ja temppelit ja seurakunnan paljoista huoneista tulee loppu.
Älkää etsikö
temppeliä, vaan etsikää Jumalaa, niin saatte elää. Älkää menkö seurakuntaan, vaan menkää
seurakunnan Herran tykö, niin saatte elää. Älkääkä vaeltako
kirkkonne juhlakokouksiin, vaan vaeltakaa Jeesuksen teillä, niin löydätte elämän.
Etsikää hyvää, älkääkä pahaa, että eläisitte. Silloin Herra, Jumala on oleva teidän kanssanne, niin kuin te sanotte Hänen olevan.
Vihatkaa pahaa ja
rakastakaa hyvää ja antakaa oikeuden tapahtua riita-asioissanne, niin Jumala on armahtava
seurakunnan jäännöstä!
Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemusta. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se ei ole seurakunnan
ylöstempauksen, vaan sen
tuomion päivä. Te sanotte, että
seurakunta on temmattu ylös, koska sitä ei enää mainita apostolin ilmestyksessä. Miksi ei mieleenne tullut, että sitä ei enää mainita, koska se on kuollut?
Niin, te odotatte Herran päivää
ylöstempauksena paetaksenne Petoa. Ikään kuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisikin karhu.
Jumala
vihaa kirkkokuntien juhlia eikä Hän mielisty
temppeleiden juhlalliseen tunnelmaan. Vaikka te laulatte ylistyslauluja Jumalalle, niin ne eivät Hänelle kelpaa, eikä Hän osallistu teidän
ehtoollisellenne. Vie pois Jumalan edestä virttesi pauhina. Hän ei tahdo kuulla sinun musiikkiasi. Sen sijaan tee oikeutta Jumalan sanalle ja pane se käytäntöön arjessasi.
Oletteko te kantaneet Jumalan nimeä kansojen eteen ja edustaneet Hänen
Kuningaskuntaansa näinä 2000 vuotena? Te olette kantaneet uskonsankarinne nimeä ja edustaneet valtio-epäjumalaanne, mutta Vapahtajanne nimestä te ette ole välittäneet. Sen tähden Jumala antaa teidät maailmanhallituksen vangeiksi.
Voi teitä, jotka lykkäätte kauas pahan päivän, mutta vedätte luoksenne
uskonnollisen väkivallan, valtaistuimella istumaan. Voi teitä, jotka vietätte ylellistä elämää sen kustannuksella, että olette
tappaneet Jeesuksen ystäviä. Voi teitä, jotka teette hengellisiä lauluja, kauniita ja hempeitä, mutta ette tee itkuvirsiä
luopuneista kristityistä. Sen tähden juuri teidän täytyy mennä vankeuteen etunenässä. Silloin lakkaavat
teeskentelijöiden ilohuudot.
Jumala itse on sen julistanut. "Seurakunnan
ylpeys on minulle kauhistus!"
Seulottu seurakunta nousee ylösJumalan silmät ovat syntistä
seurakuntaa vastaan ja Hän hävittää sen maan pinnalta. Kuitenkaan ei Hän seurakuntaa kokonaan hävitä. Hän käskee pahojen seuloa sitä, niin kuin jyviä, eikä yksikään oikea jyvä mene Häneltä hukkaan.
Kuule seurakunta! "Koska Jumala tulee tekemään tämän sinulle, niin valmistaudu nyt, seurakunta, kohtaamaan Jumalaasi."
Lähellä on päivä, jolloin Jumala pystyttää sortuneen
seurakuntansa ja tempaa sen ylös. Kuitenkin ennen sitä hetkeä Jumala tekee maan pimeäksi keskellä kirkasta päivää niin kuin Hän teki Jeesuksen kuoleman hetkellä.
"Ja oli jo noin kuudes hetki. Niin yli kaiken maan tuli pimeys, joka kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen, sillä aurinko oli pimentynyt." Luuk.23:44-45 "Ja on tapahtuva sinä päivänä, sanoo Herra, Herra, että minä annan auringon laskea sydänpäivällä ja teen maan pimeäksi keskellä kirkasta päivää." Aamos 8:9 "Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat: ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja Hän lähettää enkelinsä suuren pasuunan pauhatessa, ja he kokoavat Hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin." Matt.24:29-31 "Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi, ja taivaan tähdet putosivat maahan." Ilm.6:12-13 Raamatun viittauksissa käytetty käännös on Kirkkoraamattu 1933/1938