Jeesus on Jumala ja Ihminen, uhri sinun syntiesi edestä!
flame.giflamp.gif
Julkaistu 16.05.2005
Yksi ruumis
Jeesuksen omat muodostavat yhden ruumiin, joka on Jumalan seurakunta, josta tulee Kristuksen vaimo. Nyt hän valmistautuu häitään varten. Mitä valmisteluja hän tekee?
Yhteisö kuin yksi mies
Yksilöt voivat kokea muodostavansa yhden kokonaisuuden, jossa he ovat kuin yhden ruumiin jäseniä. Hyvä yhteisö toimii kuin yksi henkilö. Kaikki tietävät paikkansa ja tehtävänsä ja toimivat sopusoinnussa toistensa kanssa. Jokainen ymmärtää, että tällaista on vaikea toteuttaa käytännössä. Yhteisöä voidaan yrittää saada toimimaan kuin yksi mies kahdella eri tavalla, joko organisoimalla tai mielenmuutoksen avulla.

Organisoitu yhteisö muodostaa hierarkian, joka palkiten ja rangaisten jakaa johdon tavoitteet koko yhteisölle. Oikeamielisten yhteisö muodostaa astian, johon on rakkaudessa kaadettu oikeat periaatteet ja asenteet. Jos yhteisön jäsenet ovat kaikki yksimielisiä ja samanhenkisiä, he toimivat luonnostaan saman päämäärän hyväksi. Heidän yksimielisyytensä ja erilaisuutensa muodostavat harmonisen kokonaisuuden.

Jeesuksen seurakunta on Hänen perheensä. Hänen asenteensa ja periaatteensa ovat evankeliumin rakkaudessa kaadettu Hänen omiinsa. "Te olette Kristuksen ruumis ja jokainen osaltanne hänen jäseniään." 1Kor.12:27   Kristuksen seurakunta on siis verta, lihaa ja luita, eikä kirkkorakennuksia ja järjestötoimintaa. "Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on yhdessä Hengessä kastettu yhdeksi ruumiiksi, ja kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä." 1Kor.12:13  

Ruumis perustuu jäsentensä erilaisuuteen ja rakkauden luomaan riippuvaisuuteen toinen toisistaan. Hierarkkinen järjestelmä sen sijaan perustuu monitasoiseen valvontaan, joka saa kaikki toimimaan halutulla tavalla. Raamatullista seurakuntaa ei voi rakentaa hierarkkisesti, koska se perustuu sydänten yhteyteen. Jumala haluaa meiltä mielenmuutosta eikä vain jäsenyyttä oikealta näyttävässä toiminnassa.

Jeesuksen seurakunta on yksi ruumis
Jeesus on seurakunnan pää samalla tavoin kuin aviomies on vaimonsa pää. On kysymys kahdesta erillisestä henkilöstä. Jeesus ilman seurakuntaa ei ole pelkkä ruumiin pää eikä seurakunta ilman Jeesusta ole päätön ruumis. "Mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, oman ruumiinsa, seurakunnan, vapahtaja." Ef.5:23  

Jotkut seurakunnan jäsenet ovat sen pää. Heistä mainitaan: "Silmä ei voi sanoa kädelle: 'En tarvitse sinua', eikä pää jaloille: 'En tarvitse teitä.'" 1Kor.12:21   On erityisen tärkeää, että seurakunnan johtajat ovat alamaisia seurakunnan Herralle. "Vanhin ja arvohenkilö on pää, mutta profeetta, joka opettaa valhetta, on häntä." Jes.9:14  

Uskovien ihmisten ruumiit muodostavat seurakunnan. Me olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta. Me olemme toinen toistemme jäseniä. Meidät liittää yhteen se, että me kaikki olemme antaneet ruumiimme Jeesukselle, koska Hän pelasti meidät. "YKSI RUUMIS ja yksi Henki, niin kuin teidät on kutsuttukin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte." Ef.4:4  

Kutsumuksella Paavali tarkoittaa uskoontuloa, jolloin annoimme myös ruumiimme Jeesukselle. Evankeliumi Jeesuksesta vetoaa kuulijansa omaantuntoon. Jeesus kuoli puolestasi. Hän kärsi ruumiissaan sinun rangaistuksesi. Jos kaduit syntejäsi Jeesuksen uhrin tähden, niin voit antaa itsesi Hänelle. "Antakaa ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne." Room.12:1   "Antakaa jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle." Room.6:13  

Paavali huudahtaa: "Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa." Ef.5:32   Nimenomaan seurakunnan ykseys on se salaisuus, josta hän puhuu. On vain yksi Jeesuksen seurakunta, koska Raamattu sanoo siitä "yksi ruumis"! Ei edes juutalaisilla ole omaa seurakuntaa, vaan heistä pelastuneet ovat yhtä ruumista pakanoista pelastuneiden kanssa. "Myös pakanat ovat meidän kanssamme perillisiä, samaa ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta." Ef.3:6  

Uskovien ruumiiden ykseys on niin voimakas asia, että Raamattu puhuu uskovista yksikössä, Karitsan morsiamena. "Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet. Hänen morsiamensa on laittautunut valmiiksi." Ilm.19:7   Miten Jeesuksen seurakunta on itsensä valmistanut?

Ruumiin puhtaus
Jumalan mielestä oikeamielisyys on kaunista! Karitsan morsiamella on sama mieli ja ajatus kuin Jumalan Karitsalla. Me tavallisesti ymmärrämme ruumiin puhtaudella vain ulkonaisen lian poistamista. Jeesuksen mielestä likaiset ajatukset saastuttavat ruumiin. "Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä saastuttavat ihmisen, mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä." Matt.15:19-20  

Jeesus siis tahtoo puhdistaa uskovien ajatusmaailman ennen kuin Hän tulee. "Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen puolesta, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen vedellä pesten, sanan kautta, ja asettaisi eteensä kirkastetun seurakunnan, vailla tahraa, ryppyä tai muuta sellaista, pyhän ja nuhteettoman." Ef.5:25-27  

Millaisella vedellä pesten Jeesus aikoo puhdistaa morsiamensa? Tuo pesuvesi ilmoitetaan sanaksi, joka poistaa tahrat uskovien ajatuksista, oikaisee ryppyiset asenteet Jumalan mielen mukaiseksi.

Puhtaat puheet puhtaasta mielestä
Jumalan läsnäolo paljasti profeetta Jesajalle hänen suunsa likaisuuden. "Voi minua! Minä olen tuhon oma, koska minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet." Jes.6:5   Mikä oli saastuttanut Jesajan huulet? Hän ei kerro, miten se oli tapahtunut. Sen sijaan apostoli Jaakob kertoo meille, että "kieli on pieni jäsen mutta voi kerskailla suurista asioista. Kieli on jäsenistämme se, joka tahraa koko ruumiin." Jaak.3:5,6   Apostoli Paavali sanoo, että "kerskailunne ei ole hyväksi. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan?" 1Kor.5:6   Evankeliumi Jeesuksesta saa aikaan sen, että "joka kerskaa, kerskatkoon Herrasta". 1Kor.1:31  

Jesaja puhdistui saastaisuudestaan, kun hänen huuliaan kosketettiin alttarin hehkuvalla hiilellä. Se kertoo meille Golgatan uhrialttarista, jonka täytyy saada polttaa meistä pois kaikki itsensä kehuminen. Katso Jeesusta ristillä! Hän on hyvä ja kehuttava, mutta kärsi häpeän meidän puolestamme. Oletko kuollut yhdessä Hänen kanssaan? Jos Jeesusta vain pilkataan ja häväistään, vaikka Hän olisi kehumisen arvoinen, niin kuinka minä kehtaisin ottaa vastaan kehuja, jotka kuuluvat Hänelle, todelliselle hyväntekijälle!

Paavali tuokin esiin Karitsan vaimon puhtaan suun sanomalla: "Pois se minusta, että kerskaisin muusta kuin Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle ja minä maailmalle!" Gal.6:14  

Kristuksen ruumiin jäsenet pyrkivät "rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseyden." Ef.4:3   Tuo yhdysside menee kuitenkin varmasti poikki, jos uskovaisten ajatusmaailma on vanhan luonnon mukainen. Jos uskovilla sen sijaan on Kristuksen mieli, niin yhteys säilyy.

Uskonto voi pysyä pystyssä perinteiden voimasta, mutta Jumalan seurakunta pysyy koossa vain oikeamielisyyden voimasta. Jeesuksen mieli noudattaa totuutta rakkaudessa. Uskonnollinen mieli noudattaa oikeaoppisuutta suvaitsevaisuudessa. "Noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme häneen, joka on pää, Kristus. Hänessä koko ruumis, yhteen liittyneenä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa ja rakentuu rakkaudessa." Ef.4:15-16  

Kun uskovaiset vaeltavat "mielensä turhuudessa", niin he ovat kykenemättömiä kokemaan yhteyttä Jeesuksessa. Silloin yhteyttä voidaan kokea vain seurakuntayhdistyksen jäsenyyden perusteella, vaikka pitäisi kokea yhteyttä sillä perusteella, että ollaan Jeesuksen ruumiin jäseniä.

Kokoontuvat seurakunnat
Vaikka Jeesuksen Kristuksen ruumis on yksi ja jakamaton seurakunta, niin se luonnollisesti tulee esiin monena kokoontuvana seurakuntana. Jeesus määrittelee sen seuraavasti: "Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." Matt.18:20   Heti tämän jälkeen Pietari kysyy Jeesukselta, montako kertaa hänen tulee antaa anteeksi veljelleen, ikään kuin Jeesuksen sanat olisivat tuoneet hänelle mieleen seurakunnan kokoontumisen ongelmat.

Puhuessaan seurakunnan rakentamisesta Paavali aina tuo esiin armolahjat ja Jumalan vaikuttamat seurakuntavirat. "Hän antoi toiset apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi tehdäkseen pyhät valmiiksi palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki saavutamme ykseyden uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, kypsän miehuuden, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mitan." Ef.4:11-13   Seurakunnan on siis määrä olla Jeesuksen kaltainen. Eikö olekin seurakunnalla selkeä päämäärä? Toimia kuin yksi mies, Jeesus.

Huomaa tämä! Kokoontuvat seurakunnat rakentavat Jeesuksen seurakuntaa, josta sanotaan, että se on yksi ruumis! Vaikka paikkakunnalla toimii monta kokoontuvaa seurakuntaa, niin paikkakunnan kaikki uskovaiset ovat yksi seurakunta Jeesuksessa.

Kun kokoonnutaan Jeesuksen nimessä, niin Hän on läsnä meille antamiensa hengellisten lahjojen kautta. Uskovan saaman lahjan laatu ilmaisee millainen ruumiin jäsen hän on seurakunnassa. "Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen selitys. Kaikki tapahtukoon rakentumiseksi." 1Kor.14:26  

Jos kokoontuminen on sitä, että saarnaajat antavat ja seurakuntalaiset vain ottavat vastaan, niin ei kokoonnuta Pyhän Hengen ohjauksessa. Kun Jeesuksen antamat hengelliset lahjat syrjäytetään, niin ei voida kokoontua Hänen nimessään. Kokoontumiset, jossa inhimillinen viisaus ja herrana hallitseminen ovat vallalla, eivät rakenna Jumalan seurakuntaa.

Kokoontuvat seurakunnat tarvitsevat inhimillistä järjestötoimintaa käytännön asioiden hoitoa varten. Valitettavasti näille yhdistyksille usein annetaan Jumalan seurakunnan status. Tämä kehitys alkaa pienestä Jeesuksen ja Hänen sanojensa häpeämisestä ja on usein johtanut täydelliseen Jeesuksen kieltämiseen.

Jokainen Jeesuksen oma on Hänen seurakuntansa jäsen hengellisen syntymänsä perusteella. Jumalan seurakuntaan liitytään tulemalla uskoon. Silti uskovien usein annetaan tuntea, etteivät he kuulu Jumalan seurakuntaan, jos he eivät liity johonkin kristilliseen yhdistykseen tai kirkkoon. Näin tuosta inhimillisestä organisaatiosta on tehty Kristuksen ruumis. Voi, miten suuri synti se onkaan evankeliumia vastaan! Usein nuo paikalliset yhdistykset järjestäytyvät kirkkokunnaksi, jota sen jäsenet pitävät Jumalan seurakuntana. Voi, miten paha häpeäpilkku tämä onkaan morsiamen puvussa!

Nyt Kristuksen morsianta kutsutaan panemaan pois syntinen luontonsa ja lähtemään pois epäpyhistä kokouksista. Karitsan valittua kutsutaan uudistumaan mielensä hengeltä Ylkänsä mielen mukaiseksi. Ole tiiviisti kahdestaan Hänen kanssaan. Jeesuksen mielellä varustettu seurakunta pukeutuu Jumalan uusiin tekoihin ja oikeamielisten seurakunta nousee kuin kaste aamuruskon helmasta, peljättävänä kuin sotajoukko ja kauniina kuin kuu.

Asenteiden silitystä
Puolueettomuus on Jeesuksen vanhurskauden puvun hohtoa! Puolueellisuus on asenne, joka on paha ryppy uskovaisen puvussa. Puolueellisuus pitää itseään parempana kuin muut. Minun tulee pitää omat syntini yhtä pahoina kuin muiden synnit. Minun tulee pitää muiden tarpeet yhtä tärkeinä kuin omani.

Minäylpeys, sukuylpeys, ammattiylpeys, kansallisylpeys ja kirkkokuntaylpeys ovat ryppyjä, jotka täytyy saada uskovista pois ennen ylösottoa. Tarvitaan paljon kuumia sanoja, jotka sotivat vääriä asenteitamme vastaan.

Alamaisuus Jumalalle on Jeesuksen vanhurskauden puvun ihanaa sileyttä! Ihmisen mahdollisuuksiin luottaminen on asenne, joka ei mitenkään sovi yhteen evankeliumin tuoman uskon kanssa. Oletko täynnä omia ideoitasi, joita tarjoat myös Jumalalle? Ole jo hiljaa ja pysähdy kuuntelemaan Jumalaa. Luota Jumalan sinulle valmistamaan polkuun äläkä suunnittele omaasi! Kun kuulet kunnolla, mitä Jumala sanoo, niin Häntä on helppo totella. Kuuliaisuus tulee kuulemisesta, mutta Jumalaa kykenet kuulemaan vasta sitten, kun et enää kuule syntistä luontoasi.

Uuden luomakunnan odotus kimaltelee Karitsan morsiamen puvussa! Jos kiintymys tähän vanhaan luomakuntaan on saanut sinut luopumaan odottamasta uutta luomakuntaa, niin vanhurskauden puvussasi on paha ryppy. Lootin vaimo katsoi taakseen eikä siksi pelastunut Sodoman tuomiolta, vaikka olikin aluksi totellut Jumalan kutsua. Tämän maailman tavarat ovat luonteeltaan katoavia. Niitä tulee käyttää hyväkseen kiintymättä niihin. "Olkoot ne, jotka ostavat, kuin eivät omistaisi mitään, ja ne, jotka käyttävät hyödykseen tätä maailmaa, kuin eivät siitä hyötyisi, sillä tämän maailman muoto on katoamassa." 1Kor.7:30-31  

Tehtäväsi on olla kaunis Jumalan silmissä! Niin kuin morsian tahtoo miellyttää sulhastaan, niin Jeesuksen omatkin tahtovat miellyttää Jumalaa.

Käytetty raamatunkäännöstä: Raamattu Kansalle 2012