Julkaistu 21.10.2000
Jeesuksen Kristuksen puolesta
Toisen puolesta asioiminen ei ole suosiossa. Toisen asiaa voidaan vielä innostua ajamaan omalla arvovallalla, mutta on harvinaista, että joku suostuu ainoastaan toisen nöyräksi lähettilääksi. Kristillisen sanoman leviämistä estävät kristityt, jotka eivät nöyrry toimimaan Jeesuksen Kristuksen puolesta eli Hänen nimessään. Tilanne on surkea: Ihmiset haparoivat pimeydessä, vaikka valo on heitä lähellä. Lamppu palaa piilossa, seurakuntajärjestön seinän takana.
Seurakunta maailmassaJumalan
seurakunta on täysin Pyhän Hengen aikaansaama
yhteisö. Sen jäsenet kuuluvat myös moniin
seurakuntajärjestöihin, jotka vaihtelevalla menestyksellä edustavat todellista Jumalan seurakuntaa. Kristillisen seurakunnan tehtävänä on levittää Jeesus-valoa maailmaan.
Jeesus sanoi
opetuslapsilleen kaiken kansan kuullen:
"Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne Ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa." Matt.5:14-16 Katsokaa Jeesuksen tekoja Hänen omissaan. Nähkää, mitä hyvää Hän on tehnyt! Älkää katsoko seurakuntia! Eivät ne ole mitään, mutta Jeesus on hyvä.
Usein ihmiset näkevät
kirkkojen ja
uskovaisten pahat teot ja kiroavat niiden tähden Jumalan nimeä. Toisinaan he myös näkevät niiden hyvät teot, mutta usein eivät suinkaan
ylistä niistä Jumalaa, vaan ihmisiä. Ovatko siis "Jumalan kaupungin valot kätkössä" ja "lamput vakan alla"?
Ihmiskunnian tavoittelu kristillisessä toiminnassa on pimittänyt ihmisiltä Jeesuksen. Jeesus puvussa vai omassa nutussa"Pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus." Room.13:14 "Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." Gal.3:27 Nykyään maailmassa puhutaan paljon julkisuuskuvan eli imagon tärkeydestä. Minkälaisen mielikuvan ihmiset saavat kristillisestä seurakunnasta. Näkevätkö he, että sillä on Jeesus-imago? Valitettavasti moni
uskovainen ja
seurakunta ei lainkaan anna ulospäin mielikuvaa Jeesuksesta. Kysymys on, ei ainoastaan Jeesuksen nimen ja persoonan esilläpidosta, vaan myös Hänen asenteidensa ja tekojensa seuraamisesta käytännön elämässä.
Tiettyyn kristilliseen
seurakuntaan kuuluvan tunnistaa usein hänen elämäntyylistään. Antauduttuaan ahkerasti seurakuntansa palvelukseen hän on pukenut herätysliike-identiteetin ylleen. Voi häntä! Hän ei useinkaan tajua kuinka paljon Jumala kauhistuu hänen pukuaan. Riisukoon hän nopeasti pois
saastaisen pukunsa ja pukeutukoon Jeesukseen Kristukseen!
Tee samoin kuin Isä Jumala tekiIsä Jumala on koroittanut Jeesuksen
taivaassa, koska Hän kuoli kaikkien ihmisten puolesta
ristillä. Samoin meidän tulee koroittaa Hänet maan päällä. Jumala on koroittanut Jeesuksen nimen yläpuolelle kaikkia muita nimiä. (Ef.1:21, Fil2:9) Meidänkin tulee tehdä samoin omissa toimissamme. Hän on antanut Ihmiselle, Jeesukselle Kristukselle, kaiken vallan taivaassa ja maan päällä. Meidänkin tulee tehdä samoin ja olla Hänelle kaikessa alamaiset.
Yleensä kristilliset seurakuntajärjestöt eivät pidä Jeesusta yhtä arvollisena kuin Isä Jumala pitää. Ne kyllä arvostavat jotain Jeesuksessa, mutta eivät
tottele Hänen
opetuksiaan kaikissa kohdin. Ne kyllä jossain määrin kunnioittavat Jeesuksen nimeä
kirkon sisällä, mutta eivät kehtaa korottaa Hänen nimeään ulospäin. Kun Hänestä tiedotetaan, niin se tehdään himmennetyin valoin. Tilanne on surkea: Ihmiset haparoivat pimeydessä, vaikka valo on heitä lähellä. Lamppu palaa piilossa,
seurakuntajärjestön seinän takana.
Yksilö uskova ja seurakuntaYksilö
uskovainen voi olla hyvin Jeesus-keskeinen, mutta se ei voi korvata sitä, että
seurakunnan toiminta koroittaa Jeesuksen nimeä.
"Jumala on antanut Jeesuksen kaiken pääksi seurakunnalle." Ef.1:22 Koska Jumala tahtoo Jeesuksen korostuvan yli kaiken muun, niin kukaan muu ei saa olla suuri
seurakunnan keskellä. Jeesus haluaa näkyä enemmän omiensa keskellä kuin yhdessä
uskovaisessa.
Seurakuntajärjestön täytyy esiintyä Jeesuksen nimessä, jotta se olisi "ylhäällä vuorella oleva kaupunki".
Uskovaiset, jotka hallitsevat seurakuntaa inhimillisen arvovaltaisuuden avulla ovat kapinassa Jeesusta vastaan. Vanhimmisto usein syrjäyttää toimillaan
seurakunnan pään. Kauheinta asiassa on se, että he tätä tehdessään sanovat tehneensä kaikessa oikein ja
raamatullisesti.
Jeesus-keskeinen
seurakunta auttaa arkaa
uskovaista tunnustamaan Jeesuksen Herrakseen ihmisten edessä. Hänen tarvitsee vain liittyä seurakuntaan, jonka julkisuuskuva on täynnä Jeesusta, ja niin hän tulee heti leimatuksi Jeesuksen eikä
kirkkonsa nimellä.
Jeesuksen kätkevä
seurakunta auttaa
uskovaista teeskentelevää jumalatonta viihtymään seurakunnassa. Liittyessään seurakuntaan, jolla on Jeesuksesta vaikeneva julkisuuskuva, hänen ei tarvitse samaistua Jeesukseen, jota hän häpeää.
Parhaimmat kristilliset järjestöt sentään esiintyvät Jeesuksen puolesta
evankeliumia julistaessaan ja korostavat olevansa Hänen asiallaan.
"Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." 2Kor.5:20 Tämä ei kuitenkaan ole kylliksi.
Kaikki Jeesuksen nimessäMitä tahansa
uskovaiset tekevät heidän tulisi tehdä se Jeesuksen nimessä.
"Kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa Hänen kauttansa." Kol.3:17 Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että
uskovainen tekee työnsä Jeesukselle, eikä työnantajalleen.
Oma nimi on se astia, jolla usein kätketään Jumalan kirkkaus. Järkyttävän usein
seurakuntajärjestöt toimivat omissa nimissään, eikä Jeesuksen nimessä. Halusin kerran eräässä
seurakunnassa laittaa erään lehtisen loppuun tekstin:
Jeesuksen Kristuksen puolesta
Helluntaiseurakunta
Seurakunnan vanhimmisto kielsi tekstin ja vaati, ettei lehtisessä esiintyisi Jeesuksen nimeä lainkaan. Olin tyrmistynyt. Yritin monen vuoden ajan saada Jeesusta siellä esiin, mutta he olivat täysin tietoisesti
valinneet sen linjan, että he eivät toimi Jeesuksen nimessä. Minulle tuli monin tavoin hyvin selväksi se, ettei Jeesus saanut olla Herra tuossa
seurakuntajärjestössä. Vaikka vanhimmat puhuivat Jeesuksesta, niin käytännössä he eivät ottaneet Häntä vakavasti.
Ihmiskunnian luoman saastutuksen tähden erosin heistä. Jeesus sanoi minulle, ettei siinä
seurakuntajärjestössä ole
puhdasta paikkaa, jossa Hänen kirkkautensa voisi ilmestyä. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö ollenkaan harjoittaisi yhteyttä heidän kanssaan. Se tarkoittaa vain sitä, että en alistu heidän valtansa alle, koska he ovat kapinassa Jeesusta vastaan.
Älä mene sellaisen henkilön käsien alle siunattavaksi, joka pyrkii herrana hallitsemaan sinua. Sillä tavoin voit tulla osalliseksi
uskonnollisesta henkivallasta, joka lopulta erottaa sinut Jeesuksen yhteydestä. Jumalalta tuleva siunaus voi vuotaa vain sellaisten käsien kautta, jotka kuuluvat täydellisesti Jeesukselle alamaiselle ihmiselle.
Tiedätkö muuten, ettei oikeastaan esim. helluntailaisia ole olemassakaan. Helluntailainen on vain valepukuinen Jeesuksen seuraaja tai sitten hän voi olla myös valepukuinen jumalaton. Jumalan tahto on, että Hänen lapsensa esiintyvät oikealla nimellään. Väistykööt
seurakuntien nimet Jeesuksen kirkkauden tieltä!!
Jeesuksen Kristuksen puolesta
Erkki Kuisma
Raamatun viittauksissa käytetty käännös on Kirkkoraamattu 1933/1938