Julkaistu 03.03.2002
Ihmisen Omistaja
Joskus kuulee sanottavan: "Ei toista ihmistä voi omistaa." Voiko mitään olla olemassa ilman omistajaa? Tekijäsi omistusleima löytyy sinusta. Tutki itsesi, niin löydät sen. Et ehkä tutki, koska et tahdo sen löytyvän. Mieluummin leikittelet ajatuksella, että olet vain itsesi oma. Jos et anna kenenkään omistaa itseäsi, et myöskään itse oikeasti omista mitään.
Omistajan oikeus ja velvollisuusTavaroilla on omistajansa. Tehdas omistaa tekemänsä tuotteet. Sillä on vastuu tuotteestaan silloinkin, kun sen käytännössä omistaa kauppa tai kuluttaja. Valmistaja voi vetää viallisen tuotteensa pois markkinoilta ja viedä sen kaatopaikalle. Sillä on oikeus ja velvollisuus tehdä se, oman nimensä kunnian ja kuluttajien turvallisuuden tähden. Eikö siis ihmisen suunnittelijalla ja tekijällä olisi samaa oikeutta?
Jumala omistaa ihmisen, jonka Hän on
luonut. Moni ihmettelee, miksei Hän jo ole "vetänyt pois markkinoilta" tuotetta nimeltä ihminen, koska se on ilmeisen viallinen. Hän onkin luvannut heittää viallisen luomuksensa
Helvetti nimiselle kaatopaikalle. Syy viivyttelyyn on siinä, että Hän on suunnitellut ihmiselle mahdollisuuden välttää kaatopaikka hengellisen
uudestisyntymisen kautta.
Jokaisella on mahdollisuus päästä uuteen
liittoon Jumalan kanssa ja tulla uudeksi paremmaksi luomukseksi. Sinun valinnastasi riippuu omistaako Hän sinut Aadamin vai Jeesuksen Kristuksen kautta. Joka tapauksessa Hän omistaa sinut Aadamissa.
Omistussuhteen kieltäminenIhmiskunta elää uhmakkaassa kapinassa Jumalaa vastaan. Tehty sanoo Tekijälleen: "Minun Tekijääni ei ole olemassa. Olen kehittynyt itsestään. Minä itse omistan itseni, eikä kukaan muu." Tämä uhma näkyy erityisen hyvin nykyihmisen avioliittokäsityksessä. Juuri
aviopuolisostaan ihmiset hokevat: "Et voi omistaa
puolisoasi." Kuitenkin Jumala
loi avioliiton omistussuhteeksi julistaakseen sen kautta meille sitä, että Hän omistaa meidät.
Avioliitto on omistussuhdeJumala omistaa koko ihmisen, mutta
aviopuolisot omistavat toisensa vain fyysisesti. Jeesus sanoo:
"Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha." Matt.19:4-6 Heidän ykseytensä ei siis perustu sielujen harmoniaan, vaikka se olisi hyvä lisä
liittoon. He omistavat toistensa ruumiit, mutteivät enempää. Paavali tuo esiin Jumalan sanan asiasta:
"Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa." 1Kor.7:4 Tästä johtuu se, että
liitto kestää niin kauan kuin ruumis elää, eikä niin kauan kuin sielut ovat kiintyneitä toisiinsa.
Avioliiton maineen omistussuhteena on pilannut se, että vaimosta on joskus tehty aviomiehensä
orja. Alistetut vaimot ovat nousseet kapinaan ja "toisen omistaminen" on julistettu pahaksi asiaksi. Omistaminen on yritetty korvata
rakastumisella, vaikka siitä ei ole avioliiton perustaksi.
Avosuhteet saavat voimansa asenteesta, joka sanoo, ettei saa omistaa toinen toistaan. Tämä asenne on myös synnyttänyt
avioerojen vyöryn, koska ajatellaan, että tunteet pitävät avioliittoa voimassa.
Rakastumisen tunteiden loppuminen ei pura avioliittoa, koska Jumala on
luonut avioliiton elinikäiseksi omistussuhteeksi. Vain
puolison kuolema purkaa avioliiton.
Monet sanovat edelliseen, ettei erilleen joutuneiden
puolisoiden avioliitolla voi olla mitään merkitystä, koska se ei enää toimi käytännössä. Siksi he ajattelevat, että eronnut voi mennä uuteen liittoon, vaikka entinen puoliso vielä elää. Näille, uusiin
liittoihin menneille kuuluu Jumalan sana, jonka Johannes Kastaja sanoi:
"Sinun ei ole lupa pitää häntä." Matt.14:4 Koska he eivät ymmärrä sitä, että avioliitossa on kysymys omistamisesta, niin he luulevat, että
avioliitto loppuu siihen, kun elämä samassa sängyssä loppuu.
Jos joku varastaa minun autoni ja onnistuu rekisteröimään sen omalle nimelleen, niin se ei tee hänestä minun autoni laillista omistajaa. Samoin se, joka menee eronneen kanssa naimisiin, ei ole tämän laillinen omistaja.
Jumalan
laki sitoo kaikkia ihmisiä, vaikka he yrittävätkin korvata sen omalla laillaan. Ihmiset
tuomitaan kerran Jumalan lain mukaan, eikä minkään
eduskunnan säätämän lain mukaan. Jumala omistaa kaikki ihmiset, vaikka he elävätkin Hänestä erossa. Jumala omistaa sinut, vaikka sinulla ei olekaan myönteisiä tunteita Häntä kohtaan.
Jos
avioliitto ei ilmene käytännön yhteiselämänä, se ei tarkoita sitä, etteikö sitä olisi olemassa. Jos ihminen ei havaitse Jumalaa käytännön elämässään, se ei tarkoita sitä, etteikö Häntä olisi olemassa. Hän omistaa sinut vaikka et pidä yllä suhdetta Häneen.
Uusi omistussuhdeSenkötähden yhä torjut Jumalan kosinnan, koska ajattelet, ettei sinua saa kukaan omistaa? Sinä voit sanoa: "Jos Jumala omistaa minut, niin miksi Hän ei tehnyt minusta parempaa? Onko minun vikani, jos olen niin sekundaa, että olen taipuvainen tekemään syntiä?"
Pahan
olemassaoloa vastaan kapinoiminen on turhaa. Kuule, meillä ei ole varaa arvostella Jumalaa, olkoon Hän sitten millainen hyvänsä! Vain järjetön niskoittelee ylivoimaista voimaa vastaan. Miksi jäisit arvostelemaan Jumalaa siitä, että olet syntinen, kun Hän kerran tarjoaa sinulle pääsyä uuteen suhteeseen kanssaan? Ota vain vastuu teoistasi ja tunnusta Jumalalle
syyllisyytesi.
Jumala oli Jeesuksessa Kristuksessa ja tuhosi syntisen luontomme Jeesuksen kuolemassa. Jos sinä panet Jeesuksen
uhrin syntiuhriksesi Jumalan edessä, niin sinun syntisi annetaan anteeksi. Jumala herätti Jeesuksen kuolleista ja
loi meitä varten uuden ihmisen Jeesuksen
ylösnousemuksessa. Jos sinä
synnistä vapautettuna annat Jeesuksen omistaa itsesi, niin Hänen omanaan sinulla on hieno, iankaikkinen
tulevaisuus. Jos et anna Jumalan omistaa itseäsi Jeesuksessa, et omista mitään, mutta Jumalan omana omistat Hänen kauttaan kaiken.
Mitä
ihmettä vielä viivyttelet ja epäröit? Sinulla on laillinen pääsy uuteen
liittoon, koska vanha liittokumppanisi kuoli, Golgatalla.
Raamatun viittauksissa käytetty käännös on Kirkkoraamattu 1933/1938