Jeesus on Jumala ja Ihminen, uhri sinun syntiesi edestä!
flame.giflamp.gif
Julkaistu 03.10.1999
Jumalan logiikka
Jumala on järjestyksen ja rauhan Jumala. Hänen luomistekonsa kertovat meille jotain Hänestä itsestään. Kun Hän tekee jotain, niin Hän on johdonmukainen ja järjestelmällinen. Hänen logiikkansa on ihmeellinen. Kaaos on jossain kaukana Jumalan selän takana.
Jumalan ulottuvuudet
Yksi ainoa todellinen Jumala esitellään Raamatussa kolmena persoonana Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Jos tarkastellaan maailmaa, jossa elämme, niin on täysin järkeenkäypä asia, että 1 = 3 ja 3 = 1.

Tilan, aineen, ihmisen, aistin ja tiedon ulottuvuudet muistuttavat meitä Jumalan ulottuvuuksista. Totta kai Tekijä näkyy teoissaan. Vertaa seuraavia kolminaisuuksia.
Jumala = Isä, Jeesus, Pyhä Henki
Tila = korkeus, pituus, leveys
Aine = kiinteä, neste, kaasu
Ihminen = ruumis, sielu, henki
Aisti = näkö, kuulo, tunto (maku ja haisti ovat erikoistunutta tuntoa)
Tieto = teko, sana, ajatus
Synti = itsekkyys, ahneus, ylpeys
Pelastus = rakkaus, usko, toivo

Isä, Poika ja Pyhä Henki
Isä Jumala on korkealla ja istuu kiinteästi valtaistuimellaan. Hänen muotonsa näkeminen on ainoa arvollinen päämäärä.

Jeesus kulki pitkän matkan tullessaan Jumalana ihmiseksi, tullessaan täydellisenä ihmisenä syntiseksi ristillä meidän syntiemme tähden. Hän tuli Taivaasta Helvettiin ja sieltä takaisin Kirkkauteen. Hänen sielunsa vuodatettiin maahan voidaksemme kuulla Jumalan sanaa.

Pyhä Henki on kaikkialla läsnä oleva, niin leveälti, ettei mikään ajatus voi olla salassa Jumalalta. Hän on näkymätön, mutta tunnettavissa. Jumala yksin on viisas!

Evankeliumin totuustaulu
Määrittelemme kaksiarvoiset muuttujat A ja B seuraavasti:
A = epätosi: Rakastan vääryyttä ja syntiä ja vihaan oikeutta ja vanhurskautta.
A = tosi: Rakastan oikeutta ja vanhurskautta ja vihaan vääryyttä ja syntiä.
B = epätosi: Olen Jumalan vihaamana Hänen tuomionsa alla.
B = tosi: Olen Jumalan rakastamana Hänen armonsa alla.
Näistä kahdesta muuttujasta voidaan muodostaa totuustaulu, jossa on kaikki neljä mahdollista vaihtoehtoa.

Tila 1: A = epätosi ja B = epätosi, jolloin tulos = jumalaton ihminen
Tila 2: A = tosi ja B = epätosi, jolloin tulos = lainalainen ihminen
Tila 3: A = epätosi ja B = tosi, jolloin tulos = laittomuuden ihminen
Tila 4: A = tosi ja B = tosi, jolloin tulos = Jumalan ihminen

Jokainen voi ymmärtää, että näistä neljästä mahdollisesta tilasta vain yksi on hyvä. Tilan yksi tulos on se, että minä rakastan syntiä ja olen Jumalan vihan alla. Tilan kaksi tulos se, että minä rakastan oikeutta ja olen Jumalan vihan alla. Tilan kolme tulos on se, että minä rakastan syntiä ja olen Jumalan armon alla. Tilan neljä tulos on se, että minä rakastan oikeutta ja olen Jumalan armon alla.

Tila yksi merkitsee sitä, että ihminen on julki jumalaton. Tila kaksi merkitsee sitä, että ihminen yrittää päästä Jumalan suosioon omien tekojensa kautta. Hän on uskonnollinen ja hyvä ihminen, muttei hyväksy Jumalan tarjoamaa syntien sovitusta Jeesuksessa Kristuksessa. Häntä nimitetään Raamatussa lainalaiseksi ihmiseksi. Tila kolme merkitsee sitä, että ihminen uskoo Jeesukseen, mutta haluaa silti elää synnissä. Monet kristityn nimeä kantavat ihmiset ovat tällaisia. Heitä nimitetään Raamatussa laittomuuden ihmisiksi. Tila neljä merkitsee aitoa Jumalan ihmistä. Hän on päässyt Jumalan armon alle otettuaan Jeesuksen vastaan omien syntiensä sovittajana. Hänelle Jeesus on myös hänen Herransa ja Jumalansa. Jeesuksen kirkkautta katselemalla hän on oppinut rakastamaan oikeutta ja vihaamaan vääryyttä.

Evankeliumin logiikka
Syyllisyyden tuntojensa kanssa kamppailevalle on ilosanoma se, jos hän kuulee saaneensa anteeksi tekemänsä vääryydet. Pahojen himojensa kanssa kamppailevalle on ilosanoma se, jos hän kuulee, ettei hänen enää tarvitse tehdä syntiä.

Mitä paremmin joku tuntee Jumalan, sitä herkemmin hän tuntee syyllisyytensä tehtyään väärin. Toisaalta mitä lähempänä hän on Jumalaa, sitä herkemmin hän myös kokee kaikki muutkin asiat niin kuin Jumala. Hän ei jää syyllisyytensä vangiksi, vaan uskoo saaneensa anteeksi, koska Jumala kokee, että Jeesuksen uhri riittää Hänelle sovitukseksi kaikesta synnistä. Hän ei myöskään jää pahojen himojensa vangiksi, koska Jumalasta säteilevä puhtaus ja hyvyys opettavat häntä rakastamaan oikeutta ja vihaamaan vääryyttä ja antaa myös voiman elää puhdasta elämää.

Miten kääntäisimme lainalaiselta ihmiseltä toisenkin muuttujan arvoon tosi? Jumalan armollisuuden korostaminen ei tee vaikutusta häneen. Eihän hän koe tarvitsevansa armoa! Siksi on parempi vedota hänen oman hyvyytensä riittämättömyyteen täydellisesti hyvän Jumalan edessä. Herätköön hänen syyllisyytensä Jumalan täydellistä hyvyyttä katselemalla Jeesuksessa Kristuksessa. Ehkäpä hän sitten nöyrtyy myöntämään, että hänkin tarvitsee Jeesusta syntiensä sovittajaksi.

Miten kääntäisimme laittomuuden ihmiseltä toisenkin muuttujan arvoon tosi? Jumalan pyhyyden korostaminen ei tee vaikutusta häneen, koska hän on niin autuas uskossaan. Eihän hän koe mitään tarvetta pyhään elämään! Siksi on parempi vedota siihen, että Jeesuksen täytyy saada olla Herra hänen käytännön elämässään. Herätköön hän näkemään Jeesuksen kirkkauden, vallan ja voiman. Ehkäpä hän nöyrtyy tunnustamaan, että on käyttänyt väärin hyväkseen Jumalan armoa ja ottaa Jeesuksen vastaan elämänsä Herraksi.

Miten kääntäisimme jumalattoman molemmat arvot tosiksi? Julistamme hänelle ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Jeesusta Kristusta niin, että hänestä tulisi suoraan tosi uskovainen.

Jeesus on, jotta sinä Hänen valossaan näkisit totuuden itsestäsi ja Jumalasta. Jeesus kuoli puolestasi, että voisit saada syntisi anteeksi.

Jeesus nousi ylös kuolleista ja elää, että sinulla voisi olla Herra, joka antaa sinulle voiton kaikista kiusauksistasi ja pahan vallasta ja johdattaa sinut Jumalan ystävyyteen ja koko luomakunnan monimuotoisuuttakin rikkaampaan elämään.

Siunattu jako
Matematiikassa on niin, että luku voidaan jakaa yhtä pienemmällä luvulla. Silti me emme kykene soveltamaan tätä jakolaskua käytännön töissämme. Jos sinä jaat jonkun luvun yhtä pienemmällä luvulla, niin joudut normaalin kokemuspiirisi ulkopuolelle, koska saatu osamäärä on suurempi kuin jaettava luku. Vai, miten jaat leivän puolikkaalla?

Yksi jaettuna puolikkaalla on kaksi. 1 : 1/2 = 2

Jeesus ruokki muutamalla leivällä yli viisituhatta ihmistä. Hän otti käteensä leivän ja jakoi sen puolikkaalla ja niin yhdestä leivästä tuli kaksi leipää. Me osaamme jakaa leivän vain yhdellä tai sitä suuremmalla luvulla. Jaamme sen kahdella antaaksemme puolikkaan pois ja pitääksemme itsellämme toisen puolen. Usein jaamme leivän yhdellä pitääksemme koko leivän itsellämme. Solun jakautuminen on myös sitä, että yksi jaetaan puolikkaalla ja tuloksena on kaksi solua. Elämä on siunattua jakamista.

"Hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siunasi, mursi ja antoi leivät opetuslapsillensa, ja opetuslapset antoivat kansalle." Matt.14:19   Koska Hänen käsissään on elämä, niin Hän voi tehdä siunatun jakamisen.

Alkuseurakunnasta sanotaan: "Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä." Apt.4:32   Kysymys ei ollut kommunismista, koska siinä sanotaan omaksi sitä, mikä on toisen omaa. Heillä vain oli niin voimakas keskinäinen yhteys, että he kokivat toistensa tarpeet ominaan. Heidän asenteensa omistamiseen muuttui, kun Jeesus kosketti heidän käytännön elämäänsä.

Asettaessaan ehtoollisen Jeesus otti leivän, kiitti ja mursi ja jakoi palat opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni." Jeesuksen veri vuodatettiin meidän syntiemme anteeksiantamiseksi, mutta Hänen ruumiinsa kuoli, että me voisimme päästä osalliseksi Jumalan elämästä. Jeesus jakoi itsensä meille.

Minullakin on jotain Jeesuksen elämästä. Elämäni ja tekoni eivät voi todistaa sinulle koko Jeesusta, mutta kaikki Jeesuksen omat yhdessä tekevät sen. Joku uskovainen voi ehkä antaa sinulle kaiken Raamatun tiedon Jeesuksesta, mutta yksi henkilö ei voi käytännön tasolla todistaa sinulle koko elämän rikkautta Jeesuksessa.

Hän on jakanut elämänsä omilleen. "Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne Hänen jäseniänsä." 1Kor.12:27   . Kirkon jäsenyys on vain jäsenyyttä maallisessa yhdistyksessä, mutta jäsenyys Jeesuksessa on osallisuutta tuosta siunatusta jakamisesta, joka tapahtui Golgatalla. Hän antoi ruumiinsa sinun edestäsi, että saisit syödä henkeesi Jumalan sanan ja eläisit iankaikkisesti.

Jeesuksen seuraaja on murtoluku. Kun kaikki uskovaiset lasketaan yhteen, saadaan tulokseksi yksi. He ovat "yksi sydän ja yksi sielu". Jumala sanoo aviopuolisoista: "Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Matt.19:6   Aviomies ja aviovaimo ovat siis puolikkaita. Omaksuessaan tuon toisistaan riippuvaisen suhteen he edustavat siunattua jakamista, joka voi ilolla ottaa vastaan lapsia ja se tuo kodin onnen perheeseen.

Nykyaikainen laittomuuden ihminen haluaa olla yksi kokonainen. Siksi puhutaankin parisuhteesta, joka korostaa kahden kokonaisen välistä liittoa. Omaksuessaan tuon toisistaan riippumattoman asenteen he edustavat itsekästä jakamista, joka tuo kalsean ja epäystävällisen kodin lapsille, jos niitä edes halutaan ollenkaan.

Jeesus itse on murtoluku 1/3. Hän ei tehnyt yksinään mitään, vaan aina yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Jumala on yksi. Älä jaa Häntä kolmella, vaan jaa Hänet 1/3:lla, niin saat tulokseksi 3 eli Isä, Poika ja Pyhä Henki. Vaikka Hän on kolme, niin ne kolme pitävät yhtä

Raamatun viittauksissa käytetty käännös on Kirkkoraamattu 1933/1938