Jeesus on Jumala ja Ihminen, uhri sinun syntiesi edestä!
flame.giflamp.gif
Julkaistu 24.06.2005
Elämätön elämä
Voit elää Jumalan tai ihmismielen mukaisen elämän. Et voi elää yhtä aikaa molempia. Jompi kumpi elämä jää sinulta elämättä.
Kaksi elämää
Ihmisen elämä on niin lyhyt, että kannattaisi pysähtyä miettimään miten sen ajan käyttää. Moni ei sitä mieti, koska heille on luonnollista, että he elävät itselleen. On kuitenkin olemassa toinenkin vaihtoehto. Voit elää elämäsi Jumalalle.

Me voimme vain osittain vaikuttaa elämämme sisältöön, koska emme voi vaikuttaa kaikkiin meitä kohtaaviin olosuhteisiin. Silti meidän halumme ja himomme ohjaavat valintojamme ja johtavat meidät oman mielemme mukaiseen elämään. Kunnian, omaisuuden ja nautintojen tavoittelu on ihmismielen mukaista elämää. Yleisesti tällaista elämänasennetta pidetään luonnollisena ja hyväksyttävänä.

Maailma on täynnä todisteita siitä, että tämä ihmismielen mukainen elämä saa aikaan paljon pahaa. Tämä pirullinen maailma on itsekkäiden unelmien summa. Syntisen luontomme paha hedelmä näkyy ja kuuluu. Monet pitävät ihmisille luonnollisia ajatuksia normaalina elämänä, vaikka sen hedelmä osoittautuukin saatanalliseksi menoksi.

Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi näyttääkseen kuinka ihminen voi elää elämänsä Jumalalle, eikä itselleen. Jeesus ei kuollut ristillä puolestamme vain siksi, että saisimme syntimme anteeksi, vaan myös siksi, että saisimme voiman elää elämämme Jumalalle. Monet haluavat omistaa vain hyvän omantunnon, mutta eivät halua vaihtaa elämäänsä Jumalan mielen mukaiseen elämään. Voi heitä, heiltä jää elämä elämättä!

Monet ovat tarkastelleet Jeesuksen epäitsekästä, uhrautuvaa ja nöyrää elämää ja sanoneet sille, ei kiitos. He kokevat, että heiltä jäisi elämä elämättä, jos he eläisivät Jeesuksen tavalla. Niille, jotka eivät ole maistaneet Jumalan armoa on luonnollista, ettei Jeesuksen elämä heitä viehätä. Sen sijaan se on järkyttävää, että monet Jumalan armosta osalliseksi päässeet ovat hyljänneet uuden elämän Jeesuksessa.

Ihmisten vai Jumalan asialla
Kun Jeesus kertoi opetuslapsilleen siitä, että "Hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös" Matt.16:21   , niin Pietari nuhteli Häntä sanoen "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko." Matt.16:22  

Sillä hetkellä Jeesus näki Pietarissa saatanan, koska Hän vastasi: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten." Matt.16:23  
Jeesuksen vastaus ei ole vain sana Pietarille, vaan se on myös profetia Pietarin seuraajista. Se toteutuu jokaisessa, joka uskoo Jumalaan ihmismielen mukaan. Näemme, että tänäänkin se joukko on suuri, joka Jumalan nimessä nuhtelee Jeesusta. Eivätkä he itse koe olevansa saatanan, vaan Jumalan asialla.

Tämä Jeesuksen vastaus koskettaa jokaista uskovaista, koska meillä kaikilla on taipumus langeta samaan kuin Pietari. Paavi on ihmismielen mukaisen Pietarin seuraaja, mutta Pietari kääntyi pois omasta paaviudestaan ja hänen sydämensä leikattiin siitä irti. Kun hän Jeesuksen kieltäneenä itki pahuuttaan, niin Jumalan totuus viilsi hänet eroon niistä asioista, joista Jeesus oli sanonut, "sinä ajattelet sitä, mikä on ihmisten".

Seuraava Pietarin sana osoittaa, ettei hänessä enää ollut jälkeäkään siitä hengestä, jossa hän aiemmin oli nuhdellut Jeesusta. "Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita. Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne." 1Piet.4:12-14  

Me pääsemme eroon Jeesukselle pahennukseksi olevasta kristillisyydestä antamalla Pyhän Hengen ympärileikata sydämemme.

Sydämen ympärileikkaus
Kun ihmiset kuulevat Jumalan puhetta, niin se kuulostaa heidän korvissaan niin oudolta, koska Jumalan ajatukset eroavat niin paljon heidän omista ajatuksistaan. "Kenelle minä puhuisin, ketä varoittaisin, että he kuulisivat? Katso, heidän korvansa ovat ympärileikkaamattomat, eivät he voi kuunnella. Katso, Herran sana on tullut heille pilkaksi, ei se heille kelpaa." Jer.6:10   Korva, joka on tottunut kuuntelemaan ihmismielen mukaisia ajatuksia, kieltäytyy edes kuuntelemasta Jumalan puhetta.

Joistakin ihmisistä Jumalan ajatukset kuulostavat hienoilta ja he haluavat ottaa ne omaan käyttöönsä. Vaikka he osittain ottavat vastaan Jumalan ajatukset, niin he sulkevat sydämensä itse Jumalalta. Koska kaikki Jumalan ajatukset eivät sovi yhteen heidän omien ajatustensa kanssa, he ottavat käyttöönsä niistä vain sen osan, mikä heille sopii. He ovat niskureita, jotka luulevat tietävänsä asiat paremmin kuin Jumala. He tulkitsevat Jumalan puheen ihmismielen mukaiseksi. "Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niinkuin teidän isänne, niin tekin." Apt.7:51  

Jumala lupasi israelilaisille, että Hän itse tulee ympärileikkaamaan sydämiä. "Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin että rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit." 5Moos.30:6  

Sydämen ympärileikkaus Pyhässä Hengessä tekee sisällisesti juutalaiseksi. "Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta." Room.2:28-29  

Lupauksensa sydänleikkauksesta Jumala toteuttaa Jeesuksessa Kristuksessa. "Te olette täytetyt Hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää, ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella." Kol.2:10-11  

Sydämen ympärileikkaus voi tapahtua Pyhän Hengen tai Raamatun kirjaimen suorittamana. Sen kuitenkin pitäisi tapahtua "Hengessä, ei kirjaimessa".

Loukkaavaa puhetta
Kun Jumala lähestyy sinua terävän veitsen kanssa, sinä luulet, että Hän aikoo vahingoittaa sinua, vaikka Hänen tarkoituksensa on parantaa sinut. Moni ihminen valittaa, että Jumalan sana haavoittaa ja loukkaa heitä. Vain harvat suostuvat Jumalan käsittelyyn! Se onkin luottamuskysymys. Uskommehan ruumiimme lääkärin käsittelyyn. Miksi emme sitten antaisi sisintämme Luojamme parannettavaksi?

"Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili." Heb.4:12-13  

Jeesus koki ensin sen ympärileikkauksen, joka meidän sydäntemme pitää kokea. Se sattui Jeesukseen, etkä sinäkään voi päästä sisälle uuteen elämään ilman kipua. Kukaan ihminen ei ole poikkeus. Tämä tehtiin selväksi myös Jeesuksen äidille: "Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, hänen äidilleen: 'Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan - ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä - että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi." Luuk.2:34-35  

Jeesusta vastustetaan, koska Hän todistaa meille meidän pahuudestamme. Häntä vastaan sanotaan, koska Hän sanoo meille, mitä me olemme tehneet väärin. Hän on kallio, johon ihmiset loukkaavat itsensä. Joillekin Hän on raskas kivi, joka kaatuu heidän päälleen ja murskaa heidät. Jeesus sanoo itsestään: "Jokainen, joka kaatuu siihen kiveen, ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa." Luuk.20:18   Onnellinen on se, joka ei loukkaannu Jeesukseen!

Pilalleleikatut
Oletko ajatellut, millaisia ihmisiä he ovat, joista Raamattu puhuu koirina? Jeesus sanoo, että älkää antako pyhää koirille ja Ilmestyskirjassa sanotaan, etteivät koirat pääse sisälle Jumalan kaupunkiin. Paavali varoittaa hengellisistä johtajista, joita hän kutsuu koiriksi.

"Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja. Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan." Fil.3:2-3  

Sydämen ympärileikkauksen täytyy tapahtua "Hengessä eikä kirjaimessa". Kristuksen ympärileikkaus on "lihanruumiin poisriisuminen". Tämä tarkoittaa sitä, ettemme luota itseemme, vaan Jumalaan. Emme kehu itseämme, vaan Jeesusta Kristusta.

Miksi Paavali kutsuu heitä koiriksi ja pilalleleikatuiksi? He ovat uskollisia uskonnollisille perinteilleen niin kuin koira isännälleen. Heidän nälkänsä on pohjaton kuin koiralla, kun he etsivät uskonnon avulla itselleen kunniaa. Jumalan sana on haavoittanut heitä, mutta ei heille pelastukseksi. Siksi he ovat pilalleleikattuja. Vastustaessaan Jumalan tahtoa he haavoittuvat sisäisesti. Jos he nöyrtyisivät Jumalan tahdon alle, niin Jumala parantaisi heidät. Kun he eivät nöyrry, niin he keksivät omia tapojaan "palvella Jumalaa", millä he luulevat ikään kuin korvaavansa tottelemattomuutensa.

Kun omaatuntoa sidotaan uskonnollisten perinteiden noudattamiseen, niin myös silloin kuullaan terävää puhetta. Älä kuitenkaan alistu inhimillisen arvovaltaisuuden haavoitettavaksi. "Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama, eikä pitäydy Häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua." Kol.2:16-19  

He sanovat sinulle ettet voi pelastua, jos et noudata sitä ja tätä uskonnollista tapaa. He yrittävät leikata sinusta pois maailmalliset tavat ja tuoda tilalle uskontonsa tavat. Koirilla on uskolliset silmät, mutta älä anna sen lumota itseäsi. He eivät ole uskollisia Jumalalle, vaan kirkolleen. He eivät ole kieltäneet itseään, ottaneet ristiään ja seuranneet Jeesusta, vaan he tunnustavat omaa ja kirkkonsa erinomaisuutta, ovat taipuneet alamaiseksi syntiselle luonnolleen ja kääntyneet seuraamaan saatanaa.

Kavahda siis niitä, jotka Raamatun kirjaimessa palvelevat Jumalaa kerskuen oikeaoppisuuttaan. He eivät palvele Jumalaa Pyhässä Hengessä, vaan pyhässä kirjaimessa. Pane merkille, että Jeesuksen vastustajien joukkoa johtivat fariseukset, jotka olivat fundamentalisteja. He uskoivat Raamatun kirjaimelliseen totuuteen. Silti heidän joukossaan oli kyykäärmeen sikiöitä. Tottakai myös melkein kaikesta luopuneet liberaalit saddukeukset olivat mukana Jeesusta tuomitsemassa, mutta Raamatulle uskolliset fariseukset johtivat vainoa. Samoin voi olla myös tänään, kun Jeesusta vainotaan Hänen omissaan. Fariseusten ja saddukeusten tilalla vain on erinimiset ryhmät.

Syntisen luonnon poisriisuminen
Ihminen, joka avaa sydämensä Jeesukselle, saa uuden sydämen. Todella, Jumalan evankeliumi synnyttää sisimpäämme uuden luomuksen. Siitä hetkestä lähtien alkaa uskovan sydämessä taistelu vanhan ja uuden välillä. Tätä ei voi oikein ymmärtää kukaan ulkopuolinen, joka ei ole sitä itse kokenut.

Ne sanat, joilla Jumala ympärileikkaa meidän sydämemme, vaihtelevat riippuen yksilöstä. Ne sanat ovat kuin kolme naulaa, joilla saamme ristiinnaulita syntisen luontomme. Kaikkien kohdalla niille sanoille on kuitenkin yhteistä seuraava Jeesuksen antama määritelmä: "Joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen." Matt.10:39  

Jumala viiltää sinua sanallaan herkimpään mahdolliseen kohtaasi. Hänen pyyntönsä koskettaa sitä, mikä on rakkainta sinulle. Mikä on se käytännöllinen kriisi, mikä on tullut elämääsi Jeesuksen tähden? Sen keskellä Jeesus on sanonut sinulle jotain, joka on viiltänyt sydäntäsi. Katso Jeesuksen uhriin ja kärsimykseen sinun tähtesi ja suostu kadottamaan elämäsi - Hänen tähtensä. Siinä hetkessä koet kasteen Jeesukseen.

Paavali kertoo meille oman sydämensä ympärileikkauksesta näin: "Hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana." Fil.3:8   Juutalaisuus oli ollut rakkainta Paavalille. Kun hän havaitsi syntisen luontonsa synnyttämän uskonnollisuuden pettäneen hänet ja saaneen hänet jopa vainoamaan Jumalaa, niin se viilsi hänen sydäntään.

Miksi maailmassa on niin paljon uudestisyntyneitä kristittyjä, jotka eivät käytännön elämässään seuraa Jeesusta? Siksi, koska heidän sydämiään ei ole ympärileikattu eli heitä ei ole kastettu Jeesukseen Kristukseen. Ymmärrät, etten tässä tarkoita kasteella kastetoimitusta, joka tehdään vedellä. Samoin on monesti Raamatun tekstissä. Siinä puhutaan kasteesta, mutta ei mitään vedestä, eikä myöskään tarkoiteta vedellä tehtyä kastetoimitusta. Esim: "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." Gal.3:27  

Jokapäiväinen itsensä kieltäminen tarkoittaa sanoutumista irti Jumalan elämälle vieraista ajatuksista, jotka nousevat tajuntaamme syntisestä luonnostamme. Minun täytyy kantaa tuota syntistä luontoani, niin kauan kuin elän tässä ruumiissani. Ristinsä ottaminen tarkoittaa Jumalan tahtoon taipumista. Jeesus otti ristinsä Getsemanessa Isältään, eikä myöhemmin roomalaiselta sotilaalta. Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa, että teemme Jumalan tahdon käytännön toimissamme.

Syntinen luontomme on uskonnollinen. Se osaa selittää Raamattua ja rukoilla. Emme saa erehtyä kunnioittamaan sitä sen tähden. Meidän tulisi havaita, mitkä selitykset tulevat syntiseltä luonnoltamme, joka ei tahdo kuolla. Kyllä kuolemaan tuomittu osaa selittää kirjoituksia välttääkseen tuomionsa. Ethän siis aio edelleen armahtaa syntistä luontoasi?

Jos Jeesus otetaan vastaan uskon kautta, niin Häneen pukeutuminenkin tapahtuu uskon kautta. Kyllä kai sinua vähän pelotti luovuttaa elämäsi ohjat Jeesukselle? Uskoit kuitenkin ja otit ratkaisevan askeleen. Samalla tavalla sinun tulee uskoa ylösnousemukseesi, jos antaudut kuolemaan yhdessä Hänen kanssaan. Syntinen elämä joutaakin jäädä elämättä.

Jumalalle eletty elämä
Jumalalle eläminen ei tarkoita joidenkin erityisten palvelusten tekemistä Jumalalle, kuten saarnaamista tai muuta vastaavaa. Se tarkoittaa ihan tavallista arkista elämää, jossa kaikki tehdään Jumalan mielen mukaan.

Me saamme tehdä kaikki Jumalalle, mitä ikinä teemmekään. Jeesus tahtoo elää meissä ja vaikuttaa mukana kaikissa teoissamme. "Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." Gal.2:20   Jumalan Pojan uskossa elävä luottaa Isän huolenpitoon.

On todella surullista, jos uskovaiselta jää tämä Jumalan vaikuttama elämä elämättä. Jokaista luulisi kiinnostavan kulkea se polku, jonka Jumala on valmistanut. Meissä oleva uusi luomus tahtookin sitä kulkea. "Me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." Ef.2:10  

Se, mitä tavoittelemme, kertoo siitä, mille elämme. Hän, jonka tähden sitä tavoittelemme, kertoo siitä, kenelle elämme. Jumalan suuren uhrin tähden olemme kuolleet itsellemme. Olemme niin tyytyväisiä Jumalan armoon, ettemme enää tavoittele itsellemme mitään sen lisäksi. Jeesus on Herramme ja Hänen tähtensä teemme työmme niin hyvin kuin osaamme. Hänen tähtensä palvelemme läheistemme hyvinvointia. Hän pitää omistaan hyvää huolta ja antaa kaikkea hyvää, mitä tarvitsemme.

Jumala on suunnitellut meidän elämämme iankaikkisuusnäkökulmasta. Elämä tässä ruumissa on vain lyhyt johdanto varsinaiseen elämäämme Jumalan tykönä. Tämä näkökulma tulee esiin myös meidän käyttäytymisessämme, jos olemme kastetut Jeesukseen.

Elämä Jeesuksen uskossa voi näyttää ulkopuolisesta ristiriitaiselta. Uskovainen on tunnollinen työntekijä, mutta ei ylpeile saavutuksillaan, vaan julistaa aikaansaannostensa katoavaisuutta. Näin pitää olla, jotta korostuisi, että tärkeintä on se kenelle eletään, eikä se mitä työllämme saamme aikaan. Jeesus meissä käy töissä sitä varten, ettemme olisi kenenkään avun tarpeessa ja että meillä olisi mitä antaa tarvitseville.

On väärin mainostaa uskovaisen uutta elämää sanomalla, että se on jännittävä seikkailu yhdessä Jumalan kanssa. Päinvastoin Jeesus-elämän hohto on juuri siinä, että voi olla tyytyväinen oloihinsa ihan tavallisten tapahtumien keskellä. Meidän syntinen luontomme vaatii jännitystä ja loistoa elämään - olematta silti koskaan tyytyväinen. Jumalan kanssa on hyvä elää! Hänen armonsa osallisuus on enemmän kuin kaikki kiinnostavat tapahtumat ja kokemukset. Vaikka ympärillämme olisi vain erämaata, niin Hän on puutarha luonamme.

Vieraannu uskonnosta, mutta älä vieraannu Jumalan elämästä! Älä pelkää Jumalan sanojen terävyyttä, vaan anna Hänen tehdä itsellesi sydänleikkaus, joka avaa elämän virran sisimpääsi!

Raamatun viittauksissa käytetty käännös on Kirkkoraamattu 1933/1938