Jeesus on Jumala ja Ihminen, uhri sinun syntiesi edestä!
flame.giflamp.gif
Julkaistu 18.04.2010
Jumala on yksi
Jeesus eli vain Isänsä tahdolle. Isä Jumala on antanut kaiken vallan Pojalleen Jeesukselle ja Pyhä Henki tuo esille vain Jeesusta Kristusta. Näin "Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa."
Kolminaisuus
Raamatussa ei ole sanaa "kolminaisuus". Tästä voimme päätellä sen, että tätä käsitettä ei tarvita, jotta ihminen voisi oppia tuntemaan Jumalan. Sen sijaan Uudessa Testamentissa puhutaan Jumalasta Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Tästä tosiasiasta on tehty käsite kolmiyhteinen Jumala jotakin muuta tarkoitusta kuin Jumalan tuntemista varten. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ykseyttä kuvaisi paremmin sana kolmiykseys kuin kolminaisuus, koska heidän ykseytensä on niin suuri.

Moni kysyy: Jos Jumala on yksi, kuinka Hänellä voisi olla Poika? Kolminaisuuden käsitteellä yritetään poistaa tämä pahennus. Käytännössä näemme, että tämä käsite ei useimpia tyydytä, koska he edelleen kysyvät: Kuinka yksi voisi olla yhtä kuin kolme? Jumalan Henki ei saarnaa kolminaisuutta, koska se ei anna meille Jumalan tuntemista. Sen sijaan Hän saarnaa meille Isän Jumalan ja Jeesuksen välistä suhdetta.

Ihmiset ovat ottaneet kolminaisuus käsitteen käyttöön, koska he eivät tahdo olla alamaisia Jeesukselle. He haluavat peittää itseltään ja muilta sen tosiasian, että Isä Jumala on korottanut Jeesuksen kaiken ja kaikkien yläpuolelle. Nöyryytensä tähden Jeesus on korotettu. "Sen tähden Jumala onkin korottanut Hänet korkealle ja antanut Hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, ja jokaisen kielen on tunnustettava, että Jeesus Kristus on Herra - Isän Jumalan kunniaksi." Fil.2:9,11  

Isän Jumalan tahdosta Jeesusta pitää ylösnousemuksensa jälkeen kunnioittaa tosi Jumalana. Monet kristilliset johtajat ovat tahtoneet itse olla herroja kristittyjen keskellä. Siksi he ovat yrittäneet mitätöidä Jeesuksen korottamisen Herraksi julistamalla pyhää kolminaisuutta. Sana Herra tarkoittaa tässä Jumalaa eli Vanhan Testamentin Jahvea (= Herra). Alkuseurakunnan uskontunnustus kuuluikin: "Jeesus Kristus on Herra." "Tuomas vastasi Hänelle: 'Minun Herrani ja minun Jumalani!'" Joh.20:28  

Jumala on aina vain yksi, vaikka Hän ilmestyykin eri aikoina eri tavoin. Ennen syntymistään ihmiseksi Jeesus oli Jumalan Sana. Syntyessään neitsyt Mariasta Hän riisuutui jumaluudestaan tullen ihmiseksi. Noustuaan kuolleista Hän palasi takaisin kirkkauteensa.

Jumalan Sana
Ennen kuin Jeesus tuli ihmiseksi Hän oli Jumalan Sana. "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. ... Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme Hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä, ja Hän oli täynnä armoa ja totuutta." Joh.1:1,14  

Jumalan suusta tuli ulos Sana, jonka kautta Hän on luonut kaiken. Tämä Sana on kerran palaava takaisin Jumalaan. "Sitten tulee loppu, kun Hän (=Jeesus) luovuttaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. ... Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistuu sen valtaan, joka on alistanut kaiken Hänen valtaansa, jotta Jumala olisi kaikki kaikissa." 1Kor.15:24,28  

Nyt joku voi kysyä, että miksi Jumalan suusta ulos tullut Sana on Jumala? Jos et voi kunnioittaa Jeesusta tosi Jumalana, niin se kertoo vain siitä, että et ole saanut sitä ymmärrystä itseltään Jumalalta. "Tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen tunteaksemme Hänet, joka on Todellinen. Me olemme Hänessä, joka on Todellinen, Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä." 1Joh.5:20  

Jos kadut pahuuttasi ja etsit Jumalan armoa, niin Hän antaa sinun ymmärtää, kuka Jeesus on. Näe Jeesus täydellisenä ihmisenä ja Jumalan Poikana, joka kuoli puolestasi ristillä, jotta voisit kokea Jumalan rakkauden ja tulla Hänen omakseen. Sen jälkeen saat nähdä, että nyt Hän on tosi Jumala, vaikka Hän kerran oli Jumalan Karitsa ristillä.

Nyt me elämme aikaa jolloin Jeesus Kristus hallitsee voittaakseen kaikki vihollisensa. Isä Jumala on antanut Hänelle kaiken vallan. Siksi Jeesuksen pitää olla esillä ja Hänessä tulevat esiin myös Isä ja Pyhä Henki. Isänsä korottama Jeesus ilmentää Isän ja Pojan välistä rakkautta ja nöyryyttä. Pyhän Hengen korottama Jeesus julistaa meille Jumalan rakkautta ja totuutta, jotta me voisimme pelastua.

Jotkut ihmiset kieltävät Isän ja väittävät, että vain Jeesus on Jumala. Tämän opin julistaminen vaikuttaa samalla tavalla kuin kolminaisuusoppi, koska ne molemmat peittävät Jumalan nöyryyden ja tekevät Jeesuksen kuuliaisuudesta Isälle pelkkää teatteria. Jeesuksen korottaminen olisi mahdotonta, jos ei olisi Isää Jumalaa tai Jeesus ei olisi myös tosi ihminen. Näin ylpeys on synnyttänyt kaksi oppia, joilla on samat seuraukset, vaikka ne muodollisesti ovat toistensa vastakohtia.

Jumalan ja Ihmisen Poika
Jeesus sanoi itseään Ihmisen Pojaksi, millä Hän julisti sitä, että Hän oli syntynyt syntisestä Mariasta. Hän myös sanoi itseään Jumalan Pojaksi, millä Hän paljasti sen, että Hän on Jumalan Sana, joka tuli ihmiseksi. Ihmisen Poikana Hän oli kaikessa kiusattu syntiin samalla tavoin kuin mekin. Jumalan Poikana Hän voitti kaikki kiusaukset eikä koskaan tehnyt mitään vääryyttä.

Joillakin on sellainen kolminaisuusoppi, joka kieltää Jeesuksen tosi ihmisyyden. Heidän mielestään Jeesus ei voinut oikeasti kuolla ristillä, koska Hän oli Jumala. He tekevät Jeesuksen elämästä ja sovitustyöstä näytelmän vailla todellisia kiusauksia ja helvetillistä kuolemaa ristillä. Jotkut heistä ovat jopa korottaneet Marian jumalaksi varmistaakseen sen, etteivät ihmiset näkisi Jeesuksen tosi ihmisyyttä, vertaisi itseään Hänen hyvyyteensä ja katuisi ja pelastuisi.

Jeesuksen jumaluus tuli ilmi siinä, että Hän ihmisenä eli synnittömästi ja täydellisesti Jumalan mielen mukaan. Hän ei käyttänyt eikä näyttänyt jumalallista valtaansa, vaikka usein Häntä kiusattiin juuri tässä asiassa. Hän olisi voinut muuttaa kivet leiviksi ja lentää kuin Teräsmies ja kutsua avukseen legioonan enkeleitä, mutta Hän pysyi ihmisenä, jotta Hän voisi sovittaa meidän syntimme. "Hänellä (=Jeesuksella) oli Jumalan muoto, mutta Hän ei katsonut oikeudekseen olla Jumalan kaltainen vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon. Hän tuli ihmisten kaltaiseksi, ja Hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen." Fil.2:6-7  

Moni sanoo, että eihän Jeesus ole Jumala, koska Hän sanoi: "Isä on minua suurempi." Joh.14:28   Koska he eivät ymmärrä Jumalan nöyryyttä, he eivät ymmärrä tätä. Totta kai Isä Jumala oli suurempi, koska Jeesus oli tyhjentänyt itsensä ja tullut ihmiseksi. Kuitenkin nyt - tällä hetkellä - Hän on korotettuna Jumalan valtaistuimelle. Siksi minä tunnustan: "Jeesus Kristus on minun Jumalani."

Vain Pyhä Henki voi näyttää sinulle todeksi, että Jeesus on Herra. Hän on kaikkialla maailmassa todistamassa Jeesuksen nimestä. Ihmiset, jotka eivät ole ottaneet vastaan Hänen todistustaan, eivät voi ymmärtää kuka Jeesus on.

Jumalan Henki
Tullessaan uskoon ihminen saa Pyhän Hengen, mikä ilmenee juuri siinä, että hän ymmärtää kuka Jeesus on. "Ei kukaan voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhässä Hengessä." 1Kor.12:3  

Jeesus lupasi lähettää omilleen Pyhän Hengen. Hän myös lupasi tulla omiensa tykö, millä Hän ilmaisi olevansa omiensa luona Pyhän Hengen kautta. Tämän me olemme myös käytännössä kokeneet, kun olemme kokeneet Jeesuksen läsnäoloa Pyhässä Hengessä. Jeesus sanoi Jumalan Hengestä näin: "Hän kirkastaa minut, sillä hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille." Joh.16:14  

Jeesuksen Hengessä voimme kutsua Jumalaa Isäksemme. Pyhä Henki meidän hengessämme rukoilee Isää niin kuin Jeesus ja Hän kuulee meitä Poikansa tähden. Jeesuksen omina me edustamme Häntä tälle maailmalle samalla tavoin kuin Jeesus edusti Isäänsä. Samalla tavalla kuin maailma näki Jeesuksessa Isän, se näkee kristityissä Jeesuksen.

Lihansa päivinä Jeesus sanoi edustaneensa Isää: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka sinä voit sanoa: 'Näytä meille Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa?" Joh.14:9-10  

Jeesus edusti meille Isää ja Pyhä Henki edustaa meille Jeesusta. Näin Pyhä Henki edustaa meille myös Isää Pojan kautta. Tämä todistaa meille, että on vain yksi Jumala, koska He pitävät täydellisesti yhtä.

Koska Jeesus eli vain Isänsä tahdolle ja Isä Jumala on antanut kaiken vallan Jeesukselle ja Pyhä Henki tuo esille vain Jeesusta, niin meillä on vain yksi Jumala.

Raamatun viittauksissa käytetty VT käännös on Kirkkoraamattu 1933 ja UT käännös on Raamattu Kansalle 1999