Julkaistu 29.04.2001
Kaste Jeesukseen
Kasteessa Jeesuksen pelastama henkilö antaa ruumiinsa Jumalalle. Kastettavalla täytyy olla henkilökohtainen usko ylösnousemukseen, koska kasteessa antaudutaan kuolemaan yhdessä Jeesuksen kanssa. Kaste ei kuulu henkilölle, joka tahtoo elää synnissä, koska kasteessa kuollaan pois siitä. Kasteen kautta vihkiydytään elämänasenteeseen, jossa pannaan kaikki toivo siihen, että minussa asuva Jumalan Henki voittaa synnin ja antaa minulle voiman elää Jumalan tahdon mukaan.
LunastusJeesus ei ainoastaan sovittanut meidän syntejämme, vaan Hän myös
lunastaa meidät
synnin vallasta niin, ettei meidän tarvitse enää
totella syntiä.
"Jeesus Kristus antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee." Tiit.2:14 Lunastaminen tarkoittaa
orjan ostamista vapaaksi. Jeesus on tullut vapauttamaan meidät
synnin vallasta. Syntien
anteeksisaaminen on suuri
armo Jumalalta, muttei Hänen armonsa siihen lopu.
"Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa." Tiit.2:11-12 Jumalan
armo antaa siis meille voiman, niin ettei meidän enää tarvitse elää synnissä.
Kaste kuvaa meidän
lunastamistamme synnin vallasta. Siinä syntinen luontomme hukutetaan
tuomion vedessä ja uusi luomus nousee ylös Pyhän Hengen tulessa.
Jumalan armon hedelmätHänen
armonsa kasvattaa meidät eroon
synnistä. Miten tämä armo vaikuttaa? Pyhä Henki tekee sen työn meissä. Hän ensin liittää meidät Jeesukseen ja sitten Hän
opettaa meille kaiken sen, minkä Jeesus on käskenyt meidän pitää.
Jeesus kuvaa
uskovaisen hyvää elämää hedelmänä, joka kasvaa
viinipuussa. Jeesus itse on viinipuu ja Pyhä Henki on oksastanut meidät Häneen.
"Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä." Joh.15:5 Jumalan kasvattava
armo vaikuttaa meissä sen kautta, että kasvamme yhteen Jeesuksen kanssa.
Kaste kuvaa sitä tapaa, jolla Pyhä Henki pyhittää uskovan Jumalalle.
Jeesuksen omaksi ostettuEvankeliumi tarjoaa meille täydellisen
anteeksiantamuksen synneistä, muttei anna meille mitään lupaa jatkaa synnissä. Sen sijaan Jumalan
rakkaus, joka ilmestyi meidän hyväksemme Jeesuksen
uhrissa, vetoaa meihin, että antaisimme itsemme kokonaan Jumalalle.
"Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut, kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne." 1Kor.6:19-20 Vesikaste on ruumista varten. Jeesuksen pelastama antaa
kastaa itsensä, koska hän haluaa antaa ruumiinsa Jeesukselle.
Eksyttävä armoTäydellisen
anteeksiantamuksen armo on kautta aikain eksyttänyt ihmisiä. Monet ovat luulleet, että olisi Jumalan armon mukaista jatkaa
synnissä, vaikka on tullut
uskoon. He ajattelevat, että ainoa, mitä he voivat tehdä on langeta ja tunnustaa syntinsä yhä uudestaan.
Jotkut ovat jopa ajatelleet niin väärin, että olisi hyvä tehdä paljon
syntiä, että voisi kokea sitä suuremman
armon.
"Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?" Room.6:1-2 Ne, jotka eivät tahdo kuolla yhdessä Jeesuksen kanssa, eivät voi kantaa Jumalan
armon hedelmää. He tahtovat ottaa Jumalan armon vain
syntiensä anteeksisaamiseksi, mutta kieltäytyvät siitä armosta, joka antaisi heille voiton heidän syntisestä elämästään. Tällä tavoin eksyneen on mahdotonta ymmärtää
raamatullista kastetta.
Kaste Jeesuksen kuolemaanKun sinut on oksastettu Jeesukseen, niin Hänen elämänsä alkaa virrata rungosta sinuun ja se merkitsee sinun oman elämäsi kuolemaa. Sallitko sinä tämän tapahtua? Jos sallit, niin sinua varten on olemassa
vesikaste. Siinä sinä vihkiydyt Jeesuksen kuolemaan päästäksesi osalliseksi myös Hänen elämästään.
"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme Hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä Hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman." Room.6:3-4 Evankeliumi sanoo: "Jeesus kuoli puolestasi, jotta saisit
syntisi anteeksi." Tämän vastaanottaminen liittää sinut Jeesukseen. Pyhä Henki aloittaa muuttavan työnsä sinussa sanomalla: "Sinä kuolit yhdessä Jeesuksen kanssa, jotta et enää syntiä tekisi." Tämän vastaanottaminen avaa Jeesuksen elämälle pääsyn sinuun.
Kastetoimitus itsessään ei muuta sinua, niin kuin ei
häidenkään viettäminen saa aikaan avio-onnea. Se on kuitenkin alku yhteenkasvamiselle.
"Sillä jos olemme Hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa." Room.6:5 Kaste on kuuliaisuuden osoitus Pyhälle Hengelle, joka on tullut elämääsi ja tahtoo tehdä sinusta pyhän niin kuin Hän itse on pyhä.
"Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat." Apt.19:5-6 Kaste vedessä on Pyhän Hengen kastetta varten, koska Pyhän Henki tahtoo ilmestyä
temppelissään.
Vesi pelastaaRaamattu sanoo veden pelastavasta vaikutuksesta seuraavasti:
"Nooan päivinä vain kahdeksan sielua pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta." 1Piet.3:20-21 Eihän vesi pelastanut Nooaa, vaan arkki. Samoin ei meitä pelasta
kaste, vaan Jeesus. Siinä mielessä vesi kyllä pelasti Nooan, että se pelasti hänet jumalattomalta maailmalta. Samalla tavalla kaste pelastaa uskovan syntiseltä maailmalta. Jeesuksen kuolema on kuin vedenpaisumus ja Hänen ylösnousemusvoimansa antaa meille uuden
puhtaan maailman.
Mitä tekemistä
kasteella on hyvän omantunnon kanssa? Raamattu todistaa, että vain
uskon kautta Jeesuksen
vereen voidaan saada hyvä
omatunto.
"Koska meillä ... on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,... niin käykäämme esiin ... sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä." Heb.10:19-22 Kasteessa pyydetäänkin voimaa sen hyvän
omantunnon säilyttämiseen, jonka Jeesuksen
veri lahjoitti. Kaste pesee pois
synnin, se on syntisen luontomme, koska osallisuus Jeesuksen kuolemaan antaa meille voiman olla syntiä tekemättä.
Kaste antaa meille myös hyvän
omantunnon tekemättä jättämistämme hyvistä teoista, koska kuollut ei tee mitään, ei hyvää eikä pahaa.
Lainalaisuus loppuu kasteeseen..
"Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa." Gal.2:19-20 Kasteessa pysyminenMonet kerskaavat siitä, että he ovat
kastetut uskovien
kasteella, mutta eivät kuitenkaan käytännössä vaella sen mukaan. Näin heidän kasteensa on tullut kastamattomuudeksi. Jos siis kastamaton elää kasteen mukaan, eikö hänen kastamattomuutensa ole luettava kasteeksi?
Jos
rakastat Jeesusta, et halua olla kastamaton, et sisäisesti etkä ulkoisesti. Pysyminen Jeesuksessa johtaa
kastettuna pysymiseen.
Rakkaus ihmiskunniaan johtaa helposti pois Jeesuksesta, koska se saa sinut jälleen elämään itsellesi. Mistä siis kerskaat?
"Pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle! Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus." Gal.6:14-15 Pysyköön siis syntinen luontosi kuolleena ja eläköön uusi luomus!
Raamatun viittauksissa käytetty käännös on Kirkkoraamattu 1933/1938