Julkaistu 16.08.1998
Ufot
Avaruusolennot lentävillä aluksillaan ovat näkymättömän luomakunnan asukkaita.
Elämää avaruudessa"Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa." Ef.6:12 Yleinen tietoisuus pahojen henkien olinpaikasta perustuu kreikkalaiseen mytologiaan eikä Raamattuun. Maan alla asuva sarvipäinen
paholainen ei ole Raamatun antama kuva. Paholainen joukkoineen on meidän kannaltamme samassa suunnassa kuin Jumala.
Pahuuden henkiolennot asuvat avaruudessa. Juuri siksi on vaikeaa saada yhteyttä todelliseen Jumalaan, koska
Paholainen teeskentelee jumalaa siinä välissä.
"Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa." Ef.2:2 Yläkerran herra muokkaa niiden ihmisten sydämen ajatuksia, jotka ovat tottelemattomia Jeesuksen sanomalle. Kuitenkin ylimmän kerroksen Herra on ainoa Jumala ja istuu valtaistuimellaan ja hallitsee kaiken.
Elämää taivaassaJeesus istuu nyt Jumalan valtaistuimella.
"Hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka Hän vaikutti Kristuksessa, kun Hän herätti Hänet kuolleista ja asetti Hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa." Ef.1:19-21 Kaikki tietävät, että Jeesus ajaa ulos pahoja henkiä riivatuista ihmisistä. Paha henki voi ilmestyä myös omassa henkiruumiissaan. Siten ihmisten todelliset ufo-kokemukset voidaan osoittaa henkimaailman ilmiöiksi. Tähän monella on vahvat vastaväitteet, koska he haluavat
uskoa, että ilmiöt todistavat toisilta planeetoilta tulleista olennoista.
Onko nähty avaruusaluksia ja jopa ammuttu niitä alas? Onko jopa saatu tutkia kuolleen avaruusolion ruumista? Kukaan ei julkisesti vahvista näitä tietoja, mutta tämänkaltaista myyttiä pidetään yllä, lähinnä Hollywoodin toimesta. Sehän myy hyvin, koska UFOT kiinnostavat monia.
Sota avaruudessaOn täysin Raamatun mukaista, että
näkymättömän maailman olennot ilmestyvät ajoittain. Voidaan sanoa, että
demonit ovat avaruusolentoja, mutta yhtä lailla siellä on myös hyviä Jumalalle
uskollisia enkeleitä. Vanha Testamentti kertoo kahdesta henkilöstä, Enokista ja Eliasta, jotka eivät kuolleet, vaan heidät otettiin elävinä ylös Jumalan
taivaaseen. Monet Vanhan Testamentin
profeetat näkivät Jumalan enkelien liikkuvan tulisilla vaunuilla. Jumalan enkelin nähtiin
miekalla lyövän sotajoukot kuoliaaksi.
Lähitulevaisuudessa on odotettavissa suuri
sota avaruudessa.
"Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa." Ilm.12:7-9 . On siis odotettavissa maan päälle vieraita avaruudesta. Ei kovin mukavia vieraita, mutta ihmiset saavat mitä halusivat. Muukalaisia avaruudesta.
Jumalan kaksi luomakuntaaKun jotkut ovat nähneet avaruusaluksia, he eivät voi käsittää, että olisi kysymys henkiolennoista, koska he eivät ole tietoisia toisen
luomakunnan todellisuudesta. Kuitenkin asian voi ymmärtää, jos tietää, että on olemassa myös henkiruumiita ja ajoneuvoja, jotka eivät ole tätä luomakuntaa. Raamattu kertoo kahdesta luomakunnasta.
"Sillä Hänessä (=Jeesuksessa) luotiin kaikki, mikä taivaissa ja maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät.." Kol.1:16 Kun Jumala
loi taivaat, niin yksi niistä taivaista on ilmataivas, toinen on avaruus ja kolmas taivas on tuo (meille)
näkymätön luomakunta.
"Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten." 1Kor.15:40 Tämä kolmas
taivas on oma ulottuvuutensa avaruudessa, koska Raamattu sanoo taivaan avautuvan, kun Jeesus tulee maan päälle. Voihan se olla, että tuo kolmas taivas on sama kuin
tiedemiesten tapailema antimateria, mutta yksi on varmaa. Tuo
näkymätön luomakunta on vakaampi materia kuin se missä nyt asumme.
"Näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät ovat iankaikkisia." 2Kor.4:18 Jeesus lupaa kaikille ihmisille
ylösnousemuksen uuteen ruumiiseen, joka on rakennettu tuon toisen
luomakunnan materiasta. Jeesuksen omat saavat jumalallisen ruumiin, samankaltaisen kuin Herrallaan.
"Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla Hän myös voi tehdä kaikki itselleen alamaiseksi." Fil.3:20-21 Jumalattomat saavat oman herransa kaltaisen ruumiin, joissa heidät heitetään ikuiseen
rangaistukseen. Ilm.20:15
Jeesus tulee ratsastaen valkoisella ratsulla. Tuo hevonen ei tietenkään ole tätä
luomakuntaa. Pahat henget ajavat lentävillä lautasilla, Jumalan sotaväki hevosilla. Tekniikka ei kuitenkaan auta
sodassa Jumalaa vastaan.
Kolmanteen taivaaseen temmattuApostoli Paavali kertoo, että hänet temmattiin kolmanteen
taivaaseen.
"Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen. - Ja minä tiedän, että tämä mies - oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää - temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua." 2Kor.12:2-4 Jumalan ihana Paratiisi ja taivaallinen Jerusalem ovat tuota toista luomakuntaa. Siellä
luomakunnassa on joku soppi, jossa pahat henget ovat nikkaroineet aluksensa voidakseen olla vakuuttavampia, kun joutuvat ajetuksi pois
taivaan avaruuksista maan päälle? Onhan se toki tyylikkäämpää sanoa, että tulimme kaukaiselta planeetalta eikä, että Jumala heitti meidät pihalle.
Millaisia ovat olleet niiden kertomukset jotka mahdollisesti temmattiin lentävälle lautaselle? Lue ja vertaa niitä kertomuksiin, joissa Jumalan
enkelit ovat järjestäneet lukemattomille ihmisille konkreettisia näyttöjä
näkymättömän luomakunnan todellisuudesta.
Näillä alueilla petos on erittäin tavallista. Paha
enkeli väittää olevansa hyvä. Petoksen voi paljastaa Jeesuksen nimen avulla. Kysy iloitseeko enkeli siitä, että ihminen Jeesus Kristus on totinen Jumala ja
ylistääkö hän Jumalaa siitä, että Jeesuksen
uhriveren kautta Jumalan
viha väistyy syntisen ihmisen yltä. Saat nähdä, että enkeli otti pitkät, jos hän oli pimeyden puolelta.
Sinua valmistellaan taisteluunIlmestyskirja kertoo kuinka koko
ihmiskunta kokoontuu taisteluun Jumalaa vastaan. Ilm.16:13-14. Miten on mahdollista saada ihmiset ryhtymään niin epätoivoiseen taisteluun? Ihmiset on saatu
uskomaan, että Jumalan sotavoimat ovat yhtä heppoiset kuin lentävät lautaset.
Meneillään oleva UFO-kampanja valmistelee ihmisten mieliä
sotaan Jumalaa vastaan. Jeesuksen tulemus on "Uhka taivaalta" syntisille, jotka rakastavat
himojaan.
Paholaiselle ei tuota vaikeuksia saada valheitaan läpi
syntejään rakastavassa ihmiskunnassa. Merkitseehän Jeesuksen tulemus maan päälle niin voimakasta Jumalan pyhyyden läsnäoloa, että kukaan syntinen tuskin uskaltaa tehdä syntiä, vaikka haluaisikin.
Sota Jumalaa vastaan on mieletön. Tee ajoissa sovinto Hänen kanssaan, ettet vain löytäisi itseäsi Harmagedonin sotatantereelta, jossa kuolet Jeesuksen suusta lähtevästä
miekan iskusta. Ilm.19:11-21. Nyt vielä on Jumalan
armon aika.
Raamatun viittauksissa käytetty käännös on Kirkkoraamattu 1933/1938